lauantai 4. tammikuuta 2014

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 272

Juuri seisoessani näiden katujen risteyksessä tajusin viimein, mikä elämässäni oli vialla. Olin jo pitkään ollut pelkkä matkustaja, istunut vuosien kyydissä ja ihaillut vaihtuvia maisemia, kun minun olisi pitänyt tietää, mihin olen menossa.

Emma Aaltonen on 27-vuotias humanistiopiskelija, joka asuu soluasunnossa eikä ole vieläkään päättänyt, kumman tutkinnon - kulttuuriantropologian vai suomen kielen - viimeistelisi. Emman elämä tuntuu olevan monella tavalla hieman sekaisin. Opiskeluun liittyvien ongelmien lisäksi hänellä on tapana ihastua vääränlaisiin miehiin.

Emma kuitenkin päättää vaihtaa elämänsä suunnan ja laatii itselleen aikuistumissuunnitelman. Siihen kuuluu ensisijassa gradun tekeminen ja maisteriksi valmistuminen. Suunnitelman toteutuminen ei varmasti onnistuisi ilman Emman päättäväistä ystävää Sannia, joka ryhtyy valmentamaan ja valvomaan Emmaa gradun teossa. Aivan ongelmitta ei gradun tekeminen ja aikuistumissuunnitelman toteuttaminen kuitenkaan suju, sillä esimerkiksi miehet pyörivät tiuhaan tahtiin kuvioissa. On graduohjaajaa, kaverin poikaystävää, satunnaista baarituttua ja entinen poikaystäväkin, joka yrittää vielä saada Emman itselleen. Gradun työstämisen lomassa Emman on lisäksi pähkäiltävä, mitä muuta elämältään haluaa. Vähitellen Emma alkaakin saada oikeanlaista suuntaa elämälleen. Gradu alkaa valmistua ja miesongelmatkin lutviutua.

Tämä kirja on sellainen hyvän mielen kirja, ja viihdyin tämän parissa tosi hyvin. En meinannut malttaa jättää tätä edes kesken, mikä johti tietenkin aamupuolelle yötä valvomiseen.. :) Tykkäämiseni johtuu ehkä siitä, että kirjassa tulee esille asioita jotka liippaavat läheltä myös omaa elämääni. Esimerkiksi se, mitä elämältäni haluan, on ollut monesti mietinnässä viime aikoina. Myös monet Emman ajatukset muistuttavat omaa ajatusmaailmaani.

Kerronta on hauskaa ja mukaansatempaavaa. Ainut miinus tulee siitä, että loppujen lopuksi kaikki - miessuhteet, gradun valmistuminen ja työpaikka - ratkesivat aika helposti ja sutjakkaasti, vaikka alussa se tuntui niin vaikealta. Lisäksi kirjailija on halunnut jättää pimentoon sen, miten Sanni tähän loppuratkaisuun suhtautui. En tiedä, eikö hän jaksanut ruveta käsittelemään aihetta, vai halusiko hän muuten vain jättää siihen aukon lukijan pääteltäväksi. Jommin kummin, olisin kuitenkin halunnut tietää, mikä oli Sannin reaktio.

Jos jotakin, tuollainen en tahtonut olla. En halunnut ajaa ruuhkassa töihin ja ruuhkassa takaisin, aina samaa reittiä, käydä tungoksessa kaupassa ja turtua näkemääni niin, etten edes tajuaisi olevani elossa.

Vaikka kaikki kävi lopulta aika helposti, ei se poista sitä hyvää mieltä, joka kirjasta jäi. Lukisin vaikka jatko-osan tästä kirjasta, jos sellainen tulisi! Kirjailijahan on Pauliina Vanhatalon alter ego, ja aion tutustua myöhemmin sekä toiseen Veera Vaahteran nimellä julkaistuun teokseen että Vanhatalon itsensä nimellä julkaistuihin teoksiin.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti