perjantai 10. tammikuuta 2014

Jarkko Martikainen: Pitkät piikit ja muita kertomuksia

Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2005
Sivuja: 155

Jarkko Martikainen on tullut minulle tutuksi YUP'n ja miekkosen oman soolouran laulunsanoitusten muodossa. Kirjastossa käydessäni törmäsin herran novellikokoelmaan, josta joskus olin ohimennen kaverilta kuullut. Pidän Martikaisen hauskoista, osittain hieman mystisistäkin sanoituksista ja lisäksi teos houkutteli ohuudellaan. Päädyin sen siis lainaamaan.

En yleensä ole hurja novellien ystävä, minkä näkee muun mussa siitä, että tämä on vissiin ensimmäinen novelleista tekemäni postaus. Ne vain eivät jostain syystä ole koskaan avautuneet minulle, ärsyttävät vain kun en tajua perimmäistä ideaa. Tämän teoksen kanssa oli kuitenkin ihan eri juttu! Ensimmäistä kertaa tunsin kunnolla viihtyväni novellien kanssa, sillä niiden idea avautui minullekin, ainakin luulen niin (ei tietenkään kaikkien, mutta suuren osan).

Martikaisen novellit ovat nerokkaita ja ne sisältävät satiiria yhteiskuntaa ja ihmisiä kohtaan. Novellit ovat noin 2-4 sivua pitkiä ja monessa niistä selviää jokin käänne juuri ennen loppua. Pidän tällaisista nerokkaista, mutta ei kuitenkaan liian vaikeasti tajuttavista, tuotoksista. On hauskaa, kun juttu kääntyykin päälaelleen ja se on vielä sellaisessa ymmärrettävässä muodossa, että lukija (tai no, jopa minä) tajuaa sen.

Novellien aiheet kumpuavat pitkälti arkipäiväisistä tilanteista, mutta ainakin osassa on myös epärealistisempia tapahtumia. On baarin nurkassa istuvat toverukset Kuolema ja Mukavuudenhalu, joiden keskustelun kautta käsitellään ihmisten luonnetta. On pappi, joka vihdoin taivaaseen päästyään kuvittelee päässeensä eroon epämieluisasta naapurista. On mies, joka saadaan uskoteltua lentokyvystään ja joka hyppää ikkunasta. Novelleissa mielestäni on parasta se, että niitä voi tulkita omalla tavallaan. Minä tulkitsin niitä niin, että ne kertovat nykyihmisen ja -yhteiskunnan luonteesta.

Erityisesti minulle jäi mieleen novelli nimeltä Kesä sydämessä, jossa mies nimeltä Ossi Peippo lähtee tapaamaan vanhaa ystäväänsä, Ossi Hemppoa, tämän kotiin. Ystävä on innoissaan 26 neliön asunnostaan ja pitää ihmeinä asioita, jotka Peiposta ovat itsestäänselvyyksiä. Hemppo hehkuttaa muun muassa vesihanaa, josta saa kuumaa ja kylmää vettä: Katsohan: tästä kun väännän, niin tulee kylmää vettä kuin tilauksesta! Jos tekee mieli juoda kylmänä, ei muuta kuin lasi alle vain! Lopulta Peippo ahdistuu ystävän innokkuudesta ja lähtee heti tilanteen salliessa takaisin kotiin. Mielestäni tämä novelli muistuttaa siitä, että pitäisi olla kiitollinen kuinka hyvin meillä asiat onkaan. Varmasti monet ihmettelisivät samaa kuin Peippo: miksi nyt noin innostua itsestäänselvyyksistä? Tällä novellilla ehkä irvaillaankin sille, kuinka ihmiset nykyään ottavat vesihanat, lämmityksen ja asunnon niin itsestäänselvyyksinä, ettei niiden olemassaoloa edes kyseenalaisteta. Minulle tuli tästä sellainen olo, että täytyy lopettaa turha pienestä valittaminen ja ruveta ajattelemaan enemmän, mitä kaikkea hyvää arkipäiväisissäkin tilanteissa on. Entisaikaan ja nykyäänkään kaikilla ei yhtä hyvin asiat välttämättä ole. Mietin myös pitkään, miksi kaveruksilla on samat etunimet: Ossi Hemppo ja Ossi Peippo. Tulikin mieleen, että molemmat sukunimet ovat lintujen nimiä. En ole lintuasiantuntija, mutta novellin perusteella voisin ajatella, että hemppo on lintu, joka tyytyy vähempään. Nämä kaksi Ossia ovatkin ehkä toistensa vastakohtia: Hemppo on kiitollinen pienestäkin, kun taas Peippo vielä kotiin palatessaan valittaa kuinka hänen täytyy varmaan taas koko ilta kuunnella naapurin remonttipauketta.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti