maanantai 23. joulukuuta 2013

Tiiliskiviä kirpparilta ja joulukuun kuulumiset

Huhhuh, syksyn puurtaminen on nyt ohi ja on aika lomailla rauhassa. Tulin koko joululomaksi opiskelukaupungista kotikaupunkiini, ja on ihanaa päästä viettämään täällä asuvien läheisten kanssa aikaa.

Joulukuussa olen muun muassa..
- ottanut loppukirin syksyn viimeisten koulutöiden kanssa
- lukenut harmillisen vähän kaunokirjallisia teoksia
- saanut itseni koukutettua vielä yhteen TV-sarjaan, Game of Thronesiin
- ..ja koska en saanut kyseisen sarjan blu-ray -boksia otettua lomalle mukaan raahaamatta mukana myös blu-ray -soitinta, kävin lainaamassa kirjastosta sarjan ensimmäisen osan englanninkielisenä kirjana (hyvä, koska yleensäkin haluan lukea kirjan ennen elokuvan/sarjan katsomista, enkä ole ehtinyt Game of Thronesia katsoa kuin vasta pari jaksoa)
- käynyt katsomassa Hobitin kakkososan, Smaugin autioittaman maan, elokuvissa. Tykkäsin, mutta ensimmäinen osa oli kuitenkin ehkä parempi
- odottanut innolla joulua, joululomaa ja perheen kanssa yhdessäoloa (ja nyt se vihdoin on ♥)

Lisäksi pari viikkoa sitten piipahdin pitkästä aikaa kotikaupunkini lähetyskirppiksellä. Ja mitä löysinkään! Neljä osaa (1-4) Diana Gabaldonin Matkantekijä -kirjasarjaa! Ja vieläpä noilla vanhoilla kansilla. En siis ennen ostamista ollut itse vielä paria sivua pidemmälle näitä saanut luettua, koska jotenkin se on vaan aina vaikeaa lainata kirjastosta joku tuhannen sivun teos. Pelottaa vaan, ettei sitä kuitenkaan ehdi kuukauden aikana lukea. Nytpä nämä ensimmäiset neljä osaa ovat omassa hyllyssä, joten lukemisen saa aloittaa ja lopettaa milloin tahtoo. Tosin usein se muodostuu myös ongelmaksi, kun lukee vielä yhden kirjaston kirjan ennen omiin tarttumista...

Diana Gabaldon: Muukalainen, Sudenkorento, Matkantekijä & Syysrummut
Nytpä on siis hieman joululomalukemista. Olen tästä Gabaldonin sarjasta kuullut mielipiteitä sekä puolesta että vastaan, enkä tiedä vielä mikä on oma mielipiteeni. Uskalsin nämä kuitenkin ostaa, sillä kaikki neljä maksoivat yhteensä vain 10e.
Gabaldonien lisäksi joululoma kuluu yllä näkyvien kirjojen parissa. Etenkin Game of Thronesista olen innoissani ja tahtoisin päästä sen kimppuun mahdollisimman pian. Onnellisesti eksyksissä on kuitenkin kesken, joten sen taidan lukea loppuun ensin.























Blogini syksy on ollut melko hiljainen, mutta koetan ehtiä kirjoitella taas vähän useammin ensi vuoden puolella. Teen kokoavan postauksen koko blogivuodesta lähempänä uutta vuotta, nyt hiljennyn joulun rauhaan.
 
Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa teille kaikille! Älkää stressatko turhasta, vaan nauttikaa kiireettömyydestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti