sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Haruki Murakami: Norwegian wood

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 426
Alkuteos: Noruwei no mori (1987) - suomennos Jay Rubinin englanninkielisestä käännöksestä Norwegian Wood (2000)
Suomentanut: Aleksi Milonoff

Kuolema ei ole elämän vastakohta vaan osa elämää.

Norwegian wood on kolmas lukemani Murakamin kirja. Lukukokemus erosi kyllä aiemmista todella paljon, jotenkin tämä edellisiä lukemiani 'tavallisempaa' Murakamia. Olen iloinen, etten aloittanut kyseisen kirjailijan teoksiin tutustumista tästä kirjasta, sillä minulle olisi tullut ehkä hieman vääränlainen kuva Murakamin tuotannosta.

Joidenkin kirjojen jälkeen tuntuu, ettei osaa kirjoittaa kirjasta oikein mitään. Norwegian wood kuuluu minun kohdallani näihin kirjoihin, mutta koetetaan!

Aina kuullessaan The Beatlesin kappaleen Norwegian wood Toru Watanaben mieleen palaa muistot Naokosta, Torun nuoruuden suuresta rakkaudesta. Norwegian wood kun sattui olemaan Naokolle todella tärkeä kappale. Kirjan alussa Toru ajautuu kuuntelemaan kappaleen lentokoneessa ja saman tien muistelemaan 18 vuoden takaisen nuoruutensa tapahtumia.

Torun nuoruuteen liittyy vaikeita tapahtumia. Torun paras ystävä, Kizuki, kuolee ollessaan vain 17-vuotias ja siitä jää Torulle syvät arvet - aivan kuin pala hänestä itsestään olisi poissa. Toru on aivan rakastunut Naokoon, Kizukin tyttöystävään. Kun kuvioihin astuu myös Midori, Torun suhdekuviot mutkistuvat entisestään. Suhteiden lisäksi kirjassa esillä olevia teemoja ovat nuoruus ja etenkin kuolema.

"Sellainen kuolema pelottaa minua. Kuoleman varjo nakertaa elämää ympäriltä vähän kerrallaan, kunnes ykskaks kaikki on pimeää eikä näe enää mitään ja ihmiset ympärillä pitävät enemmän kuolleena kuin elävänä. Se on inhottavaa. Sitä en kestäisi."

Vaikka juoni ei aivan napannutkaan, Murakamin kirjoitustyyli ei koskaan petä. Esimerkiksi kielikuvat ovat kekseliäitä:

"Pidätkö vihreästä?"
"Miten niin?"
"Sinulla on vihreä poolopaita."
"En erityisesti. Kaikki kelpaa."
"'En erityisesti. Kaikki kelpaa.' Puhut aivan ihanasti. Niin kuin joku tasoittaisi laastia."

Näiden kielikuvien ansiosta tykkäsin Midorista todella paljon alussa. Lopussa Midori rupesi kuitenkin ärsyttämään. Ehkä sen takia, ettei hän antanut Torulle kunnolla aikaa 'toipua' Naokosta, vaan rupesi vaatimaan Torua itselleen.

En päässyt jotenkin kirjaan sisälle. Välillä vain ajattelin, että mitähän tämä Midorikin tässä tekee. En jotenkin nähnyt järkeä joissakin tapahtumissa, mikä latisti lukukokemusta. Murakamin loistava tarinankerronta kuitenkin pelasti hieman. Ei tämä silti yllä esimerkiksi Suuren lammasseikkailun tasolle, josta pidin juonellisestikin enemmän.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti