keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Emma Donoghue: Huone

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 325
Alkuteos: Room (2010)
Suomentanut: Sari Karhulahti

Huhhuh, olipas hyvä lukukokemus pitkästä aikaa! Tämä kirja herätti niin paljon ajatuksia, että tekee mieli tehdä ihan kunnon arvostelu jossa en hirveästi juonta sensuroi, joten jos et halua spoilaantua, kehoitan lukemaan tämän arvion vasta kirjan lukemisen jälkeen. :)

Jack ja hänen äitinsä asuvat Huoneessa. Äiti on siellä vastoin tahtoaan, mutta Jackille Huone on rakas koti, eikä hän osaa kuvitellakaan parempaa.

Alussa teksti tuntui hieman hankalalta, onhan se 5-vuotiaan lapsen näkökulmasta kirjoitettua. Näin jälkikäteen en voisi kuvitellakaan, että kirjassa olisi ollut joku toinen kertoja. Jackin näkökulmasta kerrottuna kieli on hellyyttävää ja hauskaa, ja Jackin ajatuskulut ovat kiintoisia ja välillä huvittaviakin

En aluksi tajunnut, mistä on kyse: miksi Jack on äitinsä kanssa huoneessa ja miten he ovat sinne päätyneet. Karu totuus alkaa kuitenkin pikkuhiljaa selvitä lukijalle. Mies, jota Jack nimittää Vanhaksi Kehnoksi, pitää kaksikkoa vankinaan Huoneessa. Välillä mies tuo sunnuntaituomisia ja käy natisuttamassa Äidin sänkyä. Jack on asunut koko ikänsä Huoneessa, eikä ole nähnyt ollenkaan ulkomaailmaa. Kun äiti alkaa kertoa Jackille, että televisiossa näkyvät ihmiset, autot, puut ja rakennukset ovatkin todellisia, Jackin maailma mullistuu. Jackin on pitkään kovin vaikea uskoa, että on olemassa ulkomaailma:

Nimiä on liikaa, minun pääni on täynnä. Masu on edelleen tyhjä ihan kuin omena ei olisikaan siellä. "Mitä me syödään lounaaksi?"
Äiti ei hymyile. "Minä kerron paraikaa sinun perheestäsi."
Minä pudistan päätä.

"Sinä et ole tavannut sukulaisiasi, mutta ne on silti todellisia. Maailmassa on valtavasti kaikenlaista, mitä sinä et osaa edes kuvitella."
"Onko meillä jäljellä semmoista juustoa, jolla ei ole hiki?"
"Jack, tämä on tärkeää. Minä asuin omakotitalossa äidin, isän ja Paulin kanssa."

Minunkin täytyy leikkiä tätä leikkiä koska muuten Äiti suuttuu.
"Oliko se talo Televisiossa?"
"Ei vaan ulkopuolella."
Naurettavaa. Äiti ei ole koskaan ollut Ulkopuolella.


Mitäpä sitä itse ajattelisi, jos olisi syntymästään saakka ajatellut, että koko maailma on yhdessä pienessä huoneessa ja saisi sitten tietää, että on olemassa valtava maailma sen ulkopuolella. Aiemmin Jack on ajatellut, että esimerkiksi eläimiä on vain televisiossa, joten kaikessa uudessa tiedossa on paljon sulateltavaa.

Jack ja Äiti keksivät toimintasuunnitelman, jonka avulla he pelastautuvat huoneesta. Seurasin projektin etenemistä jännityksellä - sydän kurkussa toivoin, että äiti ja Jack pelastuisivat. Hihkuin ääneen siinä kohdassa, jossa koiranulkoiluttaja rupeaa epäilemään Vanhaa Kehnoa ja soittaa poliisit.

Vapautumisen jälkeen on mielenkiintoista seurata Jackin ja äidin sopeutumista ulkomaailmaan. Etenkin Jackin sopeutumisesta ja sosiaalistumisesta yhteiskuntaan muiden ihmisten pariin oli kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää lukea tällaiselle kehityspsykologiasta kiinnostuneelle. Vaikka Jack vaikuttaa perinpohjin järkevältä, fiksulta ja hienosti kasvatetulta, ongelmia ilmenee ulkomaailmassa. Ongelmien syntyminen ei ole mikään ihme: Jack ei ole koskaan käynyt ulkona, eikä muita sosiaalisia kontakteja ole ollut kuin äiti. Kyllähän siinä hirvittää astua ihmistentäyteiseen ulkomaailmaan, jossa oletetaan viisivuotiaalta vaikka minkälaisia taitoja. Muun muassa sosiaaliset taidot ovat hiukan hukassa ja Jackin täytyy opetella, mitä sanotaan missäkin tilanteessa. Lisäksi hän ei tykkää, jos joku muu kuin äiti koskettaa häntä.

Vaikka Huone olikin vankila, oli se Jackille tuttu ja turvallinen koti. Ulkopuolelle astuttaessa Huoneeseen jää rakkaita tavaroita: Matto, Sänky ja Jeeppi muiden muassa. Kauan paosta haaveillut Äiti ei ehkä tule tätä ajatelleeksi, vaan ajattelee Jackin suhtautuvan vapautumiseen samalla tavoin kuin hän. Äiti haluaa molempien unohtavan Huoneen, ja ärähtääkin kun eräs heitä hoitavan klinikan työntekijöistä erehtyy kysymään Jackilta, onko tällä koti-ikävä. Äiti ehkä vähän kiirehtii asioiden kanssa; vapautumisen jälkeen Jack ei halua olla äidistä erossa, vaikka äidin mielestä olisi normaalia että viisivuotias jo erossa olisi. Jackilla on ollut kuitenkin poikkeuksellisen tiivis suhde äitinsä kanssa, sillä hän ei ole ollut koskaan tästä erossa, ja äiti on vieläpä imettänyt häntä. Ehkä Jack ei ole kokonaan eriytynyt äidistä, vaan ajattelee että heidän kuuluu olla koko ajan yhdessä. Äiti ei aina ymmärrä, että Jackia muutos voi pelottaa, sillä tämä ei ole vielä muuta nähnyt tai kokenut kuin Huoneen.

Loppujen lopuksi juoni eteni aika nopeasti ulkomaailmasta kertomisesta vapautumiseen. Äiti olisi voinut antaa Jackille vähän enemmänkin aikaa sulattaa tämä kaikki. Jack hieman vastustelee pakoa, vaikka äiti yrittää selittää sen olevan vain hyvä. Ulkomaailmassakin Jack vielä kaipailee Huoneeseen, ja onhan se periaatteessa ymmärrettävää.

Miksi ulkona on parempi kuin sisällä? Äiti sanoi että me oltaisiin vapaita mutta minusta ei tunnu vapaalta.

Tohtori Clay arvelee, että minun mieleni tekee kevätsiivousta.
Katson häntä ihmeissäni.
"Nyt kun sinä olet turvassa, sinun mielesi kerää kaikki pelottavat ajatukset, joita et tarvitse enää, ja heittää ne ulos painajaisunina." Tohtorin kädet heittää.
En sano sitä koska olen kohtelias mutta oikeasti tohtori on käsittänyt kaiken nurinperin. Minä olin turvassa Huoneessa mutta Ulkopuoli on pelottava.

Huone merkitsi äidille ja Jackille niin eri asioita.

Se, että kirja on kirjoitettu Jackin näkökulmasta, on tosi mielenkiintoinen. Äidin näkökulmasta kirjoitettuna tarina voisi olla ihan eri, eikä lukijakaan ehkä pysähtyisi miettimään kuinka pelottavalta ja oudolta muutos ja ulkomaailma Jackista tuntuvat. Nyt lukijan on helpompi asettua Jackin asemaan. Vaikka kirjassa on itkettäviä kohtia, on myös paljon iloa ja oivalluksia. On ihailtavaa, kuinka äiti pyrkii tekemään Jackin arjesta Huoneessa mahdollisimman monipuolista ja tekemisen täyteistä, vaikka olosuhteet ovat mitä ovat. On Liikuntatuntia, Kananmunakäärmettä, Kiljumisleikkiä... Pidin näistä mielikuvituksellisista leikeistä ja äidin ja Jackin suhde oli ihana.

Jos jotain kritiikkiä haetaan, niin tapahtumat etenivät loppuunsa kovin nopeasti ja vapautuminenkin kävi oikeastaan yllättävän helposti. Kuinka moni 5-vuotias oikeasti selviäisi tuommoisesta pakosuunnitelmasta? Lisäksi välillä mietin, kuinka Jack voi olla niin viisas esimerkiksi stressistä ja aikapulasta puhuessaan. Jackin hahmo ei ollut ehkä sataprosenttisesti uskottava, mutta mielenkiintoinen silti.

Tämä kirja jää mieleeni hyvänä, joskin myös karmeana, lukukokemuksena. Olisi mielenkiintoista lukea tämä myös englanniksi, sillä haluaisin tietää millaista Jackin käyttämä kieli on alkuperäisesti ollut.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

2 kommenttia:

  1. Huone on hyvä, luin muistaakseni tämän noin vuosi sitten. Mutta se ei ollut minulle järisyttävä. Itse jäin ainakin kaipaamaan äidin näkökulmaa; olisin saattanut pitää hurjan paljon enemmän kirjasta, jos kirjassa olisi esimerkiksi vuoroteltu Jackin ja äidin välillä. Ja jotenkin minustua tuntui, että tunnelma latistui vapautumisen jälkeen. Hieno arvostelu. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Hmm, joo, tuollainen vuorottelu olisi voinut kyllä olla hyvä ratkaisu. Sellainen mahdollisuus ei tullut minulle edes mieleen :D Jos koko kirja olisi ollut äidin näkökulmasta, tuskin olisin jaksanut lukea, mutta toisaalta tuommoinen vuorottelu olisi voinut toimia. Onneksi kirjoittaja kuitenkin vähän valotti äidinkin näkökulmaa esimerkiksi Jackin ja äidin välisissä keskusteluissa. :)

      Poista