keskiviikko 21. elokuuta 2013

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2001
Sivuja: 267
Alkuteos: Populärmusik från Vittula (2000)
Suomentanut: Outi Menna

Rysähdys! Ukkonen iski huoneeseen. Ruutitynnyri syttyi palamaan ja räjäytti koko huoneen. Happi loppui, me paiskauduimme seinää vasten, liiskauduimme tapettiin talon pyöriessä hirvittävää vauhtia. Istuimme kiinni liimautuineina kuin postimerkit ja veri pakkautui sydämiimme, kasaantui suolenpunaiseksi möykyksi ennen kuin kaikki kääntyi ylösalaisin ja räjähti vastakkaiseen suuntaan, sormenpäihin ja varpaisiin, punaiset verijuovat halkoivat ruumistamme, kunnes me lopulta haukoimme henkeämme kuin kalat kuivalla maalla. Ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä pyöriminen lakkasi. Ilma sujahti avaimenreiästä takaisin huoneeseen ja me lysähdimme lattialle pieniksi hikisiksi mytyiksi.
Rock 'n' roll music.
Beatles.
Se oli liian hyvää ollakseen totta.

Tämänkin luin jo lukumaratonilla, mutta kovin on muka ollut kiireinen loppukesä, enkä tästä ole arviota saanut kirjoitetuksi..

Kirjan tapahtumat alkavat 1960-luvulta Ruotsin Pajalasta, jossa päähenkilö Matti varttuu. Siitä eteenpäin kirjassa kuvataan Matin kasvamista perheensä ja etenkin ystäviensä kanssa. Naapurin Niila-pojasta tulee Matin paras kaveri, ja poikien lapsuuteen ja nuoruuteen liittyy vahvasti myös musiikki. Rock, levysoittimet ja bänditoiminta on uusi juttu Pajalassa. Pojat lähestulkoon sekoavat rockista ja alkavat itsekseen harjoitella musisointia autotallissa huolimatta siitä, että useat muut pajalalaiset eivät pidä touhua minkään arvoisena. Oma bändikin syntyy pian uuden musiikinopettajan avustuksella. Kasvutarinaan liittyy myös muita perinteisiä poikien juttuja, joihin kuuluvat muun muassa ensimmäiset alkoholikokeilut ja ihastumiset.

Pidin kirjasta, vaikka välillä lukeminen junnasi hieman. Oli jotenkin hauska seurata tapahtumia, jotka ovat aika lähellä esimerkiksi omien vanhempieni kertomuksia heidän nuoruudestaan. Jotkut tapahtumat voisivat olla hyvin osa perisuomalaistakin tarinaa - esimerkiksi viinapäisten miehien kilpailu siitä, kuka jaksaa olla saunassa kovissa löylyissä pisimpään. Oli kivaa välillä lukea jotakin "tuttua", tarinaa jonka jotkut osaset liittyvät myös omaan kotimaahan. Niemen kirjoitustyyli ja tapahtumien kuvailu oli hauskaa luettavaa. Esimerkiksi kohta, jossa Niilan isoveljet tappelevat, oli nerokkaasti ja omalaatuisesti kuvailtu siten, että veljet muuttuvat karhuksi (itse asiassa minun piti lukea kohta pari kertaa, sillä ensin mietin että  mitä ihmettä). Kannatti tämä kyllä lukea! Joskus olen tästä tehdyn elokuvan katsonut, mutta tekee mieli katsoa se nyt uudelleen kirjan lukemisen jälkeen.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä

Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 462
Alkuteos: Heute ist der letzte Tag vom Rest deines Lebens (2009)
Suomentanut: Hannele Richert

Otin tämän elämäkerrallisen sarjakuvaromaanin osaksi tämän vuoden sarjakuvahaastetta. Vaikka aluksi kirjaan tarttuminen takelteli ja lukeminen jumitteli, niin onneksi luin loppuun asti!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle. Erittäin punk- ja kapinahenkinen Ulli ja hänen ystävänsä Edi päättävät lähteä kotimaastaan Itävallasta Italiaan reissaamaan - tietenkin vanhempien tietämättä ja ilman rahaa tai passeja. Tytöt liftaavat rohkeasti ja ylittävät rajan jalan, mikä on kovin vaikeaa ja tarkasti valvottua. Melkoinen seikkailu reissusta kehkeytyykin. Jotkut tapahtumat ovat todella järkyttäviä - sellaisia, joita ei toivoisi kenenkään kokevan, vaikka kuinka paljon seikkailun- ja kokeilunhalua löytyisi. Matkan varrella tytöt joutuvat muun muassa ystävällisiltä tuntuvien miesten hyväksikäyttämiksi, eikä enää voi tietää keneen voi luottaa ja keneen ei (tässä tarinassa luotettavat tyypit olivat ehkä 1/100). Lopulta tytöt päätyvät tekemisiin jopa mafian kanssa.

Vaikka alussa lukeminen takelteli, jossain vaiheessa uppouduin kirjaan täysin. Kaikessa rajuudessaan kirja oli oikein mielenkiintoinen - ajatuksena roadtrippailu on kiva, mutta en kyllä omalle kohdalleni (enkä kellekään muullekaan) ihan noin rajua reissua haluaisi. Teoksesta välittyi hienosti matkan tunnelma, milloin ahdisti ja milloin koettiin iloisiakin hetkiä. Lukiessa tuntui hurjalta, että joku on oikeasti kokenut nämä asiat, sillä tämä perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin nuorena.

Alla pari esimerkkiaukeamaa:



torstai 15. elokuuta 2013

Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi

Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2003
Sivuja: 134

kuuntelin sinua kun

kerroit minulle aivan mielettömiä asioita
aivan
mielettömän
hillittömiä
asioita

siinä vain mietin

kuinka kukaan voi
tuollainen ollakaan

vedit minut mukaasi
huikeaan hulluuteesi
mielettömiin maailmoihisi

En ole koskaan ollut kovin hyvä arvioimaan runoja, tai edes lukemaan niitä. Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi on kuitenkin sellaista runoutta, jota myös minä ymmärsin ja osasin tulkita (kaikista koulun runoanalyysiharjoitteluista huolimatta en ala nyt kuitenkaan sen syvemmin termeineen kaikkineen analysoimaan tätä teosta).

Runon puhuja on kohdannut hirvittävän tragedian: rakkaus parisuhteessa on loppunut, vaikka alussa kaikki näytti niin hienolta ja täydelliseltä. Runoista päätellen suhteen alussa molemmat ovat olleet hulluna toisiinsa, mutta vähitellen tunteet ovat hälventyneet eikä enää tunnu samalta, puoliskot eivät sovikaan toisilleen. Runoista on havaittavissa hirvittävä katkeruus. Ei voi hyväksyä, että se, mikä joskus näytti niin ihanalta ja kestävältä, on nyt ohi.

Minusta on hienoa, että suomalainen mies on uskaltanut tehdä ja julkaista tällaisen teoksen. Rakenteesta sen verran, että teksti on aseteltu sivuille ilmavasti, mikä antaa tilaa runoille. Pidin myös säkeiden modernista asettelusta, mistä runoihin tuli mukava rytmi. Ulkoasu on mielestäni myös mukavan pelkistettyä. Se korostaa vaikutelmaa, että asiat sanotaan suoraan, eikä turhia koukeroita tarvita. En ole ollut kova runofani, mutta tämä teos kyllä kolahti.

on asioita joista on oltava ylpeä jotta
niitä ei tarvitse hävetä on
joku sanonut
oliko se tämä Jean Paul

Sergei Dovlatov: Matkalaukku

Kustantaja: Idiootti
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 169
Alkuteos: Suitcase / Чемодан / Cemodan (1986)
Suomentanut: Pauli Tapio

Suljin laukun. Naftaliinipallot pyörivät kumeasti sen sisällä. Monenkirjavat esineet lojuivat keittiön pöydällä. Siinä oli kaikki, mitä olin kolmessakymmenessäkuudessa vuodessa saanut koottua, koko kotimaassa vietetyn elämäni aikana. Mietin, tässäkö on kaikki. Ja vastasin: kyllä, tässä on kaikki.

Phuuh, vihdoin kirjoitan tästä blogistanian ensimmäisellä yhteisellä lukumaratonilla lukemastani kirjasta! Eihän tuosta olekaan kuin kuukausi aikaa..

Sergei Dovlatov löytää kaapistaan matkalaukun. Laukun sisältö koostuu tavaroista, jotka vuosia aiemmin ovat muodostaneet miehen koko elämän; suomalaiset kreppisukat, puolue-eliitin puolikengät, säädyllinen kaksirivinen puku, upseerinvyö, Fernard Légerin takki, popliinipaita, talvilakki sekä autonkuljettajan hansikkaat. Kertoja alkaa muistella tavaroihin liittyviä tapahtumia ja sitä, miten ne päätyivätkään juuri hänelle. Kirjan jokaisessa luvussa kerrotaan yhden tavaran tarina.

Tämä pieni kirja oli kyllä oikein mukavaa luettavaa. Huumoria löytyi, eikä teksti ollut turhan raskasta maratonilla luettavaksi. Oli hauska lukea, mitä kautta kaikki nuo tavarat olivat kertojalle päätyneet. Jostain syystä erityisesti mieleeni jäi puolue-eliitin puolikenkien tarina. Aloin myös miettiä, mitä itse ottaisin mukaan, jos saisin viedä vain yhden matkalaukun (tosin tässä kirjassa olisi saanut ottaa mukaan kolme laukkua - Dovlatov vaan huomasi, että kaikki mahtuivatkin yhteen). Näin muuton kynnyksellä ainakin huomasin, että tavarani tarvitsevat hieman enemmän tilaa kuin pari matkalaukkua... Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta ja aion ehdottomasti lukea muutakin kyseiseltä herralta!

Zeina Abirached: Pääskysen leikki

Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2011
Sivuja: 186
Alkuteos: Mourir partir revenir. Le jeu des hirondelles (2007)
Suomentanut: Aura Sevón

Tänä vuonna päätin tutustua enemmän sarjakuviin ja niinpä osallistun sarjakuvahaasteeseen.

Ensimmäinen haasteeseen lukemani kirja on Zeina Abirachedin Pääskysen leikki. Kirjailija kertoo omasta lapsuudestaan Libanonin sisällissodan keskellä. Elämä onkin vaarallista; ainut varmasti turvallinen paikka on Zeinan perheen eteinen, jonne myös naapureilla on tapana tulla pommitusten alkaessa. Kaduilla liikkuu tarkka-ampujia, joten ulos ei parane turhaan mennä ja siellä täytyy liikkua erityisen varovasti.

Kirjassa odotellaan kertojan kyläilevien vanhempien saapumista takaisin kotiin lasten luokse. Odotuksen aikana naapurit ja ystävät tulevat suojaan eteiseen. Vaikka odotus on piinaavaa, on havaittavissa jonkinlainen yhteishenki. Tuntuu, että kaikesta selviää kunhan vain ei joudu olemaan yksin. Kirjassa tavataan erilaisia, mielenkiintoisia persoonia.

Pari esimerkkisivua kirjan graafisesta annista:


Kirjailija on onnistunut vangitsemaan tunnelman kirjan sivuille. Piinaava odotus on aistittavissa, samoin riemu kun jotain iloista välillä tapahtuu. Ääniefektien kuvaukset (kuten juuri ylläolevissa kuvissa näkyvät 'papapapapa' ja 'jeeee') ja niiden voimistuminen kuva kuvalta ovat hauskoja. En kuitenkaan päässyt niin sisälle tähän teokseen kuin olisin halunnut, en tiedä enkö sitten lukenut kunnolla ajatuksen kanssa vai mikä oli ongelmana. Aihe on kuitenkin kiinnostava, mutta minulle ei jäänyt oikein mitään mieleen jälkikäteen, lukukokemus jäi jotenkin pinnalliseksi. Ehkä vika on vain minussa.

Muuttokiireitä ja viimeisimmät kirjahankinnat

Heipähei täältä flunssan ja pakkaamisen keskeltä! Kävi niin onnellisesti, että pääsin opiskelemaan erääseen yliopistoon. En sitä ykkösvaihtoehtoani, mutta ihan mieluiselta tuo ala kuitenkin vaikuttaa (ja ainahan voi koettaa vaihtaa jos ei nappaakaan). Edessä on muutto kotipaikkakunnalta parinsadan kilometrin päähän. Muutto on lauantaina, joten päätin kerrankin alkaa tehdä valmisteluja ennen perjantain ja lauantain välistä yötä (usein on tapana jättää kaikki viime tippaan)... Flunssakin päätti sitten tulla vierailulle, jotta on varmasti mahdollisimman kiva tehdä muuttoa. No, onneksi on paljon auttavia käsiä matkassa!





Kirjathan niihin lootiin ensin meni. Kaikkia en raahaa mukana, mutta tärkeimmät ja lukemattomat muuttaa mukana (Potterithan ne täytyy ehdottomasti saada mukaan). Nyt vaan toivon, että molemmat kirjahyllyt mahtuvat uuteen kämppään. Lapsuudenkodin huone näyttää nyt hirvittävän tyhjältä! Ehkä tähän tottuu. Jännittävää aikaa tämä ensimmäistä kertaa omilleen muuttaminen!

En ole vielä esitellyt muutamaa kirjaa, jotka olen ostanut/saanut tässä kesän aikana:


Rosamund Lupton: Sisar
Kiitos Ei vain mustaa valkoisella -blogin Tiinalle arvontavoittokirjasta! Luptonia on ollut jo pitkään lukulistalla, mutta en ole vielä siihen tutustunut. Nyt odottaa kätevästi yksi kirja häneltä hyllyssä :)

Antoine de Saint-Exupéry: The Little Prince £2
Olen jo pitkään meinannut hankkia tämän omaan hyllyyni, ja Lontoosta löytyikin englanninkielinen versio varsin mainioon kahden punnan hintaan Foyles-kirjakaupasta.

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu 0,5e
Tätä tuntuivat monet lukevan vähän aikaa sitten, joten kirpparilta edulliseen hintaan löytäessäni päätin tämän kotiuttaa.

Nyt pitäisi vielä saada lukemisesta kiinni... Tekisi mieli lukea, mutta kuitenkin puuhailee koko ajan jotain muuta. Äh!

tiistai 13. elokuuta 2013

Lontoo ja melkoinen "only in Finglish" week

Kotiuduin Lontoosta jo viikko sitten, mutta en ehtinyt kirjoittaa aiemmin muun hässäkän vuoksi. Lontoo on kyllä kiva paikka ja sieltä löytyy taatusti joka kerralle (liikaakin) tekemistä!

Tämä reissu sisälsi muun muassa:
- liian monen punnan tuhlaamista
- muutaman nähtävyyden näkemistä (pääsipähän ottamaan uudet kuvat ulkoisen kovalevyn mukana tuhoutuneiden otosten tilalle)
- ihanaa sushia aurinkoisessa katukuvassa syötynä
- vaihtelevalla menestyksellä sujuneita englanninkielisiä keskusteluja (alussa oli kyllä melkosta säätöä yrittää virittää tämä pienestä kaupungista tuleva sosiaalisesti hieman avuton minäni englanninpuhumismoodille - sitten päätettiin alkaa kaverinkin kanssa jutella pääosin vain englantia, joka tosin huomaamatta kääntyi hyvin usein suomeksi.. :D)
- vissiin elokuun kuumimman päivän Lontoossa pitkään aikaan
- kunnon fanittelua; Baker Street, Doctor Who -kauppa, Forbidden planet (me fanityttörukat seottiin täysin moisissa paikoissa), King's Crossin laituri 9 ja 3/4 + Harry Potter studio tour!!
- monta hauskaa hetkeä parhaan seuran parissa!


Muutenkin matka oli oikein kiva, vaikkakin Lontoossa on niin paljon tekemistä että kaikkea on vaikea viiteen päivään mahduttaa. Yleisesti ottaen ihmiset on tosi mukavia, oli mukava päästä käyttämään taas englannin kieltä ja sääkin oli kiva (tosin se reilu 30 asteen helle oli ehkä vähän liikaa). Seuraavan kerran olisi kiva nähdä myös muita alueita kuin Lontoota, voisi vaikka roadtrippailla muissa kivoissa kaupungeissa. Sitten kunhan saa taas vähän rahaa säästettyä...


Reissun ehdoton kohokohta oli kyllä tuo Harry Potter studio tour. Studiothan sijaitsee 20-30 kilometrin päässä Lontoon keskustasta, mutta junalla taikka bussilla pääsee kätevästi. Siellä on elokuvissa käytettyjä lavasteita, muun muassa suuri sali, Viistokuja ja Rohkelikon oleskeluhuone. Lisäksi näytteillä on kaikenmoista kuvauksissa käytettyä sälää ja vaatetusta. Jos joskus menette tuonne, aikaa kannattaa varata reilusti ainakin jos on samanlainen jumittajaluonne kuin minä.. kepeästi siellä meni 3-4 tuntia. Kaikkea teki mieli jäädä tuijottamaan ja piti yrittää takoa itselleen päähän että näitä on oikeasti käytetty niissä itselle niin tärkeissä leffoissa :D Oijoi. Viistokuja oli lempparini, oli ihan uskomatonta kävellä sen läpi. Alueelta sai ostaa myös kermakaljaa, joka oli (yllättävän) hyvää! Ja kierroksen lopussa oli kauppa.... josta teki mieli ostaa kaikki mahdollinen kaavuista taikasauvojen kautta karkkeihin. No, mukaan lähti kaksi postikorttia, paketillinen Bertie Bottin joka maun rakeita (maisteltu on ja koettu mitä kummallisimpia makuelämyksiä) ja yksi suklaasammakko, josta sain hienon Rowena Ravenclawin keräilykortin. Koko studion henkilökunta oli erittäin mukavaa ja innokasta palvelemaan, jo sen takia voisin palata takaisin. Todella hieno kokemus oli, ja suosittelen tuolla käymistä kaikille jotka edes vähän ovat hurahtaneet Potter-elokuviin! Minäkin varmaan käyn tuolla joskus uudestaan. :D
 
Lopuksi muutama napsimani kuva studioilta. Räpsin kyllä kuvia melkein kaikesta, mutta en tahdo spoilata liikaa kun on niin hienoa kokea se kaikki ilman että on nähnyt kuvista liikaa ;D Mutta jos haluatte mennä käymään siellä näkemättä mitään etukäteen, kehotan lopettamaan tämän postauksen lukemisen tähän.

Nyt tahtoisin vaan lukea Potter-kirjoja ja katsoa niitä elokuvia! Pidettiinkin kaverin kanssa Potter-leffamaraton, jolla päästiin viidenteen asti ja aloitin lukemaan ensimmäistä osaa englanniksi...

Koetan päästä kirja-arvioiden kimppuun pian!





Viistokuja
Tylypahkan pienoismalli - tämän näkeminen jos mikä oli hieno kokemus musiikkeineen kaikkineen
ostokset studio tourin kaupasta