maanantai 15. heinäkuuta 2013

Lauri & Jaakko Ahonen: Pikku Närhi

Kustantaja: Egmont
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 126

Törmäsin ihan vahingossa tähän teokseen kirjaston lasten ja nuorten sarjakuvaosastolla ja kiinnostuin niin että pakkohan se oli ottaa kotiin mukaan. Varsin jännäksi kirja osoittautuikin. Myöhemmällä tarkastelulla sain tietää, että kirja on saanut myös sarjakuva-Finlandia -palkinnon.

Pikku Närhi elää suuressa, synkässä talossa sairaan äitinsä kanssa. Äiti on eristänyt Pikku Närhen ja itsensä muulta maailmalta; ikkunoissa on lankut, ulospääsytiet on lukittu. Äiti suojelee poikaansa, ulkopuolella on kuulemma pahoja närhiä, jotka haluavat tehdä pahaa pojalle ja äidille.

Pikku Närhestä oikein huokuu ahdistuneisuus ja pelokkuus. Pieni poika yksin suuressa talossa joutuu yksinään hoitamaan äitiään, siivoamaan ja pitämään kaikki paikat erityisen puhtaana, etteivät pahat närhet vain haistaisi heitä. Lisäksi täytyy olla hipihiljaa, jotteivät pahat närhet kuulisikaan heitä.

Kirjan lopusta minulla on omat tulkintani, joita en halua paljastaa sillä mielestäni jokaisen on tulkittava tarina itse. Lumouduin kuvituksesta, ja vaikka tekstiä ei ollut paljoa, tarinaa oli erittäin helppo seurata. Takakannessa sanotaan kerronnan olevan elokuvallista, josta olen kyllä aivan samaa mieltä. Aion lukea tämän uudestaan (ehkä enemmänkin kuin kerran) kiinnittäen vielä enemmän huomiota pieniin yksityiskohtiin kuvissa, sillä silloin tarina voisi avautua yhä enemmän.

2 kommenttia:

  1. Itse olen tutustunut harmittavan vähän sarjakuviin, mutta tämähän näyttää melkein luettavalta. Ihana kansikuva (vaikka synkkä onkin)! Ja ihanalta näyttää kuvitus muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa kyllä lukea. Kuvitus oli tosiaan ihana :)

      Poista