torstai 15. elokuuta 2013

Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi

Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2003
Sivuja: 134

kuuntelin sinua kun

kerroit minulle aivan mielettömiä asioita
aivan
mielettömän
hillittömiä
asioita

siinä vain mietin

kuinka kukaan voi
tuollainen ollakaan

vedit minut mukaasi
huikeaan hulluuteesi
mielettömiin maailmoihisi

En ole koskaan ollut kovin hyvä arvioimaan runoja, tai edes lukemaan niitä. Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi on kuitenkin sellaista runoutta, jota myös minä ymmärsin ja osasin tulkita (kaikista koulun runoanalyysiharjoitteluista huolimatta en ala nyt kuitenkaan sen syvemmin termeineen kaikkineen analysoimaan tätä teosta).

Runon puhuja on kohdannut hirvittävän tragedian: rakkaus parisuhteessa on loppunut, vaikka alussa kaikki näytti niin hienolta ja täydelliseltä. Runoista päätellen suhteen alussa molemmat ovat olleet hulluna toisiinsa, mutta vähitellen tunteet ovat hälventyneet eikä enää tunnu samalta, puoliskot eivät sovikaan toisilleen. Runoista on havaittavissa hirvittävä katkeruus. Ei voi hyväksyä, että se, mikä joskus näytti niin ihanalta ja kestävältä, on nyt ohi.

Minusta on hienoa, että suomalainen mies on uskaltanut tehdä ja julkaista tällaisen teoksen. Rakenteesta sen verran, että teksti on aseteltu sivuille ilmavasti, mikä antaa tilaa runoille. Pidin myös säkeiden modernista asettelusta, mistä runoihin tuli mukava rytmi. Ulkoasu on mielestäni myös mukavan pelkistettyä. Se korostaa vaikutelmaa, että asiat sanotaan suoraan, eikä turhia koukeroita tarvita. En ole ollut kova runofani, mutta tämä teos kyllä kolahti.

on asioita joista on oltava ylpeä jotta
niitä ei tarvitse hävetä on
joku sanonut
oliko se tämä Jean Paul

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti