lauantai 29. kesäkuuta 2013

William Golding: Kärpästen herra

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2007
Sivuja: 336
Alkuteos: The Lord of the Flies (1954)
Suomentanut: Juhana Perkki

He olivat jo aikaisemmin arvanneet olevansa saarella. Kiipeillessään punaisilla kallioilla meri kummallakin sivullaan ja kristallinkirkas taivas yläpuolellaan he olivat vaistomaisesti tajunneet meren ympäröivän heitä kaikilla suunnilla. Mutta tuntui jollakin tavoin sopivammalta lausua ratkaiseva sana vasta sitten, kun he seisoivat huipulla ja näkivät meren täydellisenä kehänä yhtyvän taivaanrantaan.
Ralph kääntyi toisten puoleen.
"Tämä kaikki on meidän."

Tämän klassikon lukemisesta on jo jonkin verran aikaa, mutta yritän kertoa joitakin kirjan herättämiä ajatuksia.

Tarinan juoni lienee kaikille ainakin pääpiirteittäin tuttu: joukko nuoria englantilaispoikia päätyy lentokoneonnettomuuden myötä saarelle. Ensin pojat ovat haltioissaan ja lumoutuneita: heillä on käytössään kokonainen suuri ja kaunis saari, eikä aikuisia näy missään. Pian kuitenkin koti-ikävä alkaa painaa, ja ratkaisuksi keksitään merkkisavu. Ehkä sen avulla joku voisi pelastaa heidät. Suuressa osassa kirjassa ovat ainakin Ralph, Possu ja Jack. Ensin Ralph valitaan johtajaksi, ja kokouksia pidetään. Simpukkaa käytetään näyttämään, kenellä on puheenvuoro. Kaikki näyttää olevan hyvässä järjestyksessä, kunnes porukka jakaantuu kahteen osaan. Ralph jää solidaarisemman joukkion johtajaksi, Jack kerää itselleen ryhmän villi-ihmisiä. Meno menee villimmäksi ja väkivaltaisemmaksi, simpukan merkitys heikkenee. Ensin tuntuu kamalalta tappaa sika, myöhemmin tappamisesta aiheutuu jopa hurmosta ja iloa. Lopulta kahden poikajoukkion välillä on melkeinpä sota menossa, ja alun iloinen leikki uudella saarella on vaihtunut vakavaksi valtasuhteiden selvittämiseksi.

Kirjaa lukiessa aloin väistämättä miettimään, millaista saarella olisi ollut, jos sinne joutuneet olisivat olleet aikuisia. Tai entä jos saarelle olisi joutunut lentokonelastillinen tyttöjä? Voisi olla, että aikuiset olisivat kyvykkäämpiä neuvottelemaan asioista. Ja voisi olla, että tytöt olisivat rauhallisempia. Kuitenkin ihmisen luonto on pohjimmiltaan sama, ja iästä tai sukupuolesta riippumatta monikin saattaisi menettää järkensä oltuaan kauan tuntemattomassa paikassa vailla tietoa pelastumisesta. On kuitenkin eri tavalla karmivaa lukea sikaa tappavasta viattomasta pojasta kuin aikuisesta miehestä. Ehkä Golding on tällä asetelmalla halunnutkin korostaa sitä, miten karmeaksi ihmismieli voi mennä riippumatta siitä, onko kyseessä lapsi vai aikuinen.

Golding kuvailee maisemia lumoavasti, ja muutenkaan en löytänyt kirjoitustyylistä mitään moittimista. Kärpästen herra on kirja, joka kuvaa karulla tavalla, millaiseksi ihmisluonto voi äärimmäisissä olosuhteissa mennä.

2 kommenttia:

  1. Heippa. :) En ole vielä saanut sinun yhteystietojasi koskien blogiarvontani voittoa. Toivottavasti voit lähettää ne sekä kirjatoiveesi sähköpostiini mahdollisimman pian, jotta saan kirjan sinulle postiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi viivästys, laitoin juuri sähköpostia sinulle :)

      Poista