tiistai 4. kesäkuuta 2013

Lukuhaasteet vuodelle 2013

On jo aikakin tehdä kokoava postaus tämän vuoden lukuhaasteista, onhan vuosi jo oikeastaan puolessa välissä (hullua!).

Tänä vuonna osallistun ensimmäisen kerran virallisesti lukuhaasteisiin.  Pyrin suorittamaan kunnialla läpi kolme haastetta: sarjishaasteen, kotimaisten kirjailijoiden haasteen ja mielenterveyshaasteen (+ jatkan keskenjäänyttä 30 days of books -haastetta). Pääsykokeiden loputtua (ensi viikolla todennäköisesti viimeiset) pitäisi olla rutkasti aikaa haasteidenkin suorittamiseen.

Kotimaisten kirjailijoiden teoksia olen lukenut harmittavan (ja hävettävän!) vähän, joten tartun tähän haasteeseen innolla. Sarjakuvia olen juuri innostunut lukemaan, joten on kiva tutustua erilaisiin sellaisiin. Mielenterveys ja mielen sairaudet ovat kiinnostaneet jo pitkään, joten niistä on kiintoisaa, joskin toisinaan karua, lukea.

Päätin jo alustavasti, mitkä teokset haasteisiin luen, ja ne löytyvät täältä. Haasteiden nimissä olevista linkeistä pääsee haasteiden alkuperäisille sivuille, sieltä saa myös lisätietoa. Mielenkiinnolla odotan, saanko kaikki listaamani kirjat luettua tämän vuoden aikana ;) jospa, sillä ne kaikki kiinnostavat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti