tiistai 25. kesäkuuta 2013

Aki Ollikainen: Nälkävuosi


Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 141

Mataleena silittää sormenpäällään posliinisen keittokulhon pintaa. Se on valkoinen kuin lumi, mutta lämmin. Kauneinta on kuitenkin kulhon vaaleanpunainen ruusu, jonka terälehdet on ympäröity kullalla. Kun sormen siirtää sen yli, tuntee kuinka se on kohollaan aivan kuin se olisi elävä, sykkivä sydän, kukkisi lumen keskellä eikä talvikaan sitä voi voittaa.

Suomen historiasta kertovat kirjat ovat jääneet kovin vähälle lukemiselle minun kohdallani, mikä hävettää tunnustaa. Nälkävuodet ovat olleet minulle kaukainen tapahtuma kansani menneisyydessä, mutta Aki Ollikaisen Nälkävuosi konkretisoi kurjuuden ja nälän suoraan eteeni. Nyt, haalittuani vielä tietoa nälkävuosien ajasta internetistä tiedän taas himpun verran enemmän historiastamme.

Kirjassa seurataan vuosien 1867-1868 tapahtumia kolmesta eri näkökulmasta: ensimmäiseksi kerrotaan perheestä, johon kuuluvat Marja ja Juhani sekä lapset Mataleena ja Juho. Perhe lähtee matkaamaan pitkin Suomea paremman elämän toivossa, ja rankka matka se onkin. Välillä seurataan parempiosaisia Helsingissä asustavia Renqvistin veljeksiä, jotka tuntuvat pääsevän helpommalla. Eivät he kuitenkaan nälkävuosien vaikutusten ulottumattomissa ole, sillä nälkä ulottuu joillain tavoin myös heidän elämäänsä. Kolmannen näkökulman muodostaa senaattori, jonka täytyisi keksiä jotakin kansan elämän helpottamiseksi.

Eniten näistä tarinoista ja kohtaloista jäi mieleen juurikin Juhanin, Marjan, Mataleenan ja Juhon perheen tarina. Matkan kulku on todella kauniisti ja elävästi kirjoitettu, ja lukiessa tuntuu kuin olisi itse matkassa mukana. Kuolema, nälkä ja niiden aiheuttama suru ovat käsin kosketeltavissa, ja ihmisten epätoivoiset yritykset haalia edes pikkuinen pala purtavaa tai katto päänsä päälle osoittavat, miten todella rankaksi ihmisen elämä voi mennä. Vaikeina aikoina täytyy tyytyä siihen, mitä saa. Myös parempi- ja huonompiosaisten suhteet näkyvät kirjassa: huono-osaiset koettavat saada yösijaa rikkailta, jotka eivät aina kerjäläisiä taloonsa huoli kulkutautien ynnä muun pelossa. Eivät parempiosaisetkaan nälkävuosista ongelmitta selviä, sillä ruoka on myös heillä lopussa ja monia työntekijöitä täytyy sanoa irti. On kuitenkin hienoa seurata, kuinka kaiken kurjuuden keskellä joissain ihmisissä on vielä hyvyyttä jäljellä, kun esimerkiksi perhe vihdoin saa nukkumapaikan yöksi tai edes lautasellisen harmaata, laihaa keittoa.

Kirja pisti minut väistämättä miettimään, kuinka hyvin asiat ovat tällä hetkellä Suomessa (unohtamatta tietenkin sitä, että yhä joillain on asiat huonosti), ja ettei kaikista turhanpäiväisistä pikkuasioista pitäisi valittaa. Kirjassa lapsetkin tyytyvät kohtaloonsa, ja etenkin Mataleenan kekseliäät ja mielikuvitukselliset ajatukset riemastuttavat lukijaa. Tässä yksi esimerkki, joka laittoi hymyn huulilleni:
Mataleenaa naurattaa, kirkkoherran karvahattu näyttää untuvaiselta voikukkapallolta, paitsi että se on ruskea, ei valkoinen. Jos puhaltaisi, lähtisi hatusta leijailemaan haituvia yli hankien ja papin päähän jäisi pelkkä tappi. Haituvat putoaisivat maahan kievarin pihalle ja kesällä pihamaalla kasvaisi joka puolella keltaisia kukkapäisiä pappeja, jotka huojuisivat tuulessa.

Nälkävuosi on hieno ja upea kirja, joka pistää ajattelemaan. Tätä voin suositella ehdottomasti kaikille.

Tällä kirjalla osallistuin Kotimaiset kirjailijat -haasteeseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti