tiistai 31. joulukuuta 2013

Koonti vuodesta 2013

Heipä hei! Vuosi on tullut loppuunsa ja aika on taas kulunut hurjaa vauhtia. Vuosi 2014 kolkuttelee jo ovella, ja tänä iltana sen tuloa juhlistetaan ympäri maailmaa.


Vuosi 2013 oli minulle uusien kokemusten aikaa: muutin ensimmäistä kertaa omilleni, aloitin yliopisto-opinnot ja menin rohkeasti mukaan erilaiseen toimintaan (esim. ainejärjestöömme). Toivottavasti vuosi 2014 tuo myös tullessaan uusia kokemuksia! Olisi ainakin tarkoitus matkustella sellaisissa maissa, joissa en ole ennen käynyt!

Tämän vuoden kohokohtiin kuuluu juurikin yliopisto-opiskelun aloittaminen, alkuvuoden kouluavustajan tehtävät, pitkä kesäloma, Lontoon-matka ja etenkin Harry Potter -studioilla käynti ja tietenkin hyvät kirjat!

Goodreadsin mukaan luin tänä vuonna 42 kirjaa ja 9881 sivua. Viime vuonna luin 35 kirjaa, mutta sivuja oli 10476. Tänä vuonna mukana oli paljon 'pieniä' kirjoja ja esimerkiksi sarjakuvateoksia, jotka vähentävät sivumäärää. Lukutavoitteeni, 40 kirjaa, kuitenkin täyttyi :) Osallistuin myös ensimmäiseen lukumaratoniini kesällä! Kyseessähän oli kirjabloggaajien ensimmäinen yhteinen lukumaraton. Se oli jännää, ja aion kokeilla ehdottomasti uudestaan!

Tänä vuonna mieleen jäivät erityisesti...
Brian Selznick: Hugo Cabret
William Golding: Kärpästen herra
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Eve Hietamies: Yösyöttö
Sergei Dovlatov: Matkalaukku
Emma Donoghue: Huone
Väinö Linna: Tuntematon sotilas (arvio tulossa)
Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä (arvio tulossa)


Sen sijaan pienoisesti petyin näihin...
J.K. Rowling: Paikka vapaana
Haruki Murakami: Norwegian wood

Sain tänä vuonna suoritettua yhden haasteen, Seitsemän sarja -sarjishaasteen, kokonaan. Luin siis 7 sarjakuvateosta, ja ne ovat...
7. Pertti Jarla: Fingerpori 1 & 2

Aloitin myös kotimaisten kirjailijoiden haasteen, josta sain luettua 6/13. Tätä haastetta jatkan ensi vuonna.

Vuosi 2013 oli aivan hyvä, jospa ensi vuodesta tulee myös yhtä hyvä, ellei jopa parempi!

Iloista ja kirjarikasta uutta vuotta 2014 ja todella paljon kiitoksia kaikille lukijoille! ♥

Marjane Satrapi: Persepolis

Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2004
Sivuja: 155
Alkuteos: Persepolis 1–2 (2000–2001) 
Suomentanut: Taina Aarne

Persepolis on omaelämäkerrallinen sarjakuvateos, joka kertoo kirjailijan lapsuudesta Iranin vallankumouksen aikana.

Kansalaisille on kova paikka tottua uusiin sääntöihin, kun esimerkiksi huntua täytyisi alkaa käyttää. Marjanen lähipiiriin kuuluu paljon ihmisiä, jotka vastustavat näitä uusia sääntöjä ja osallistuvat mielenosoituksiin. Ei ole ollut helppoa elää tuon ajan Iranissa: kansalaisia on mielipiteidensä vuoksi vangittu, jopa kidutettu ja teloitettu. Marjane alkaa jo koulussa kapinoida uusia säännöksiä vastaan, ja on itsekin vähällä joutua pidätetyksi. Rangaistusten uhallakin hän pitää punk-henkisiä vaatteita ja vanhemmat salakuljettavat hänelle ulkomailta bändien julisteita.

Tästä aiheesta oli kiinnostavaa lukea sarjakuvan muodossa. Mieluummin haalin tietoa asioista näin omaelämäkerrallisessa kerrontamuodossa kuin tietokirjoista. Etenkin lapsen näkökulma asioihin oli mielenkiintoinen. Hirveiden tekojen sekaan mahtui myös huumoria, ja pidin kirjasta kovasti. En voi sanoa olevani Iranin vallankumouksen asiantuntija nytkään, mutta ainakin tiedän siitä enemmän kuin ennen teoksen lukemista.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg


Nyt onkin kaikista sarjakuvahaasteen kirjoista blogattu!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Ville Pirinen: Tärkeitä asioita

Kustantaja: Suuri kurpitsa
Julkaisuvuosi: 2011
Sivuja: 49

Ville Pirisen Tärkeitä asioita -sarjakuvateokseen en ole kovin usein törmännyt blogimaailmassa, joten ajattelin nyt nostaa sen esille. Ville Pirisen tuotantoon tutustuin aluksi levynkansitaiteen muodossa ja tänä syksynä tajusin että hän on piirtänyt myös sarjakuvia. Niinpä tartuin innolla tähän lyhyehköön sarjakuvateokseen.

Kirjassa annetaan ääni aivan tavallisille ihmisille, jotka haluavat äänensä kuuluviin. Aiemmin strippejä on julkaistu Helsingin sanomien Nyt-liitteessä. Alussa en oikein tajunnut kirjan ideaa, joten tuntui vähän tylsältä, kun kirjassa ei ollut minkäänlaista tarinaa tai juonta. Jokaisella sivulla on eri ihminen, joka puhuu itselleen tärkeästä asiasta. Puhutaan muun muassa omenamehuista ja keitetyistä kasviksista. Vallan arkisista asioista siis, mutta siinäpä nähdään miten erilaiset asiat ovat eri ihmisille tärkeitä.

Ville Pirisellä on omanlaisensa piirustustyyli, joka erottuu joukosta ja jonka tunnistaa aina. Teos oli ihan mukavaa luettavaa, mutta ei kuitenkaan mikään tajunnanräjäyttävä lukukokemus. Niin kuin ei kaikkien tarvitsekaan olla.


http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

Pertti Jarla: Fingerpori 1 & 2

 




















Kustantaja: Arktinen banaani
Julkaisuvuosi: 2008 & 2009
Sivuja: 55

Fingerpori-stripit tulivat minulle tutuiksi paikallislehtemme sarjakuvapalstalta. Niille sai aina aamulla hekotella, ja nyt sarjakuvahaasteen innoittamana päätin lainata ihan kirjoina näitä.

Huomasin, että Fingerporit maistuvat minulle paremmin pieninä paloina. Kun luin monta strippiä peräkkäin, en aina jaksanut jäädä odottamaan oivallusta, ja jotkut jutut menivät ohi. Paras tunne kuitenkin tuli, kun vihdoin tajusi jonkin kauan pähkäilemänsä stripin idean! :D Pidän tosi paljon siitä, kun Jarla käyttää joitain sanoja eri merkityksissä kuin ehkä ensin ajattelisi niitä käytettävän. Fingerporien huumori on tosin ajoittain melko kaksimielistä, eikä se ole ihan mieluisin huumorinlaji minulle. Edelleenkin tulee kyllä luettua sanomalehdistä ne yksittäiset stripit, mutta en varmaan kovin ahkerasti tule näitä kirjaversioina lukemaan.

 
huonolla kännykkäkameralla otettu kuva paremman puutteessa..






http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

Tove Jansson: Muumit - sarjakuvaklassikot II

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2009
Sivuja: 84
Alkuteos: Mumintrollet I (1957) & Mumintrollet II (1958)
Suomentanut: Anita Salmivuori ja Juha Tolvanen

Innostuin viime vuonna lukemaan Muumi-sarjakuvia. Vuosi sitten luin ensimmäisen osan sarjakuvaklassikoista, mutta en jostain syystä ole siitä blogannut. Tämän toisen osan parissa viihdyin paljon paremmin kuin muistan viihtyneeni ensimmäisen osan kanssa. Tällä osallistun myös sarjakuvahaasteeseen. Monta kertaa tuli hymy huulille, ja pari kertaa jopa nauratti!

Teos on kokoelma, jossa on kaksi alunperin Muumipeikko II'ssa julkaistua tarinaa (Vaarallinen talvi ja Kuvitteluleikki) ja kaksi alunperin Muumipeikko III'ssa julkaistua tarinaa (Talonrakennus ja Aloitamme uuden elämän). Suosikikseni nousi Kuvitteluleikki, jossa kuvitellaan vaikka minkälaista ja koetetaan saada tiukka Vilijonkkakin leikkiin mukaan. Siivotessa voi leikkiä maanjäristystä ja koira voi muuttua kissaksi maalaamalla sen turkkiin muutaman raidan. Muumien puuhia on riemastuttava seurata. Ainakin minulle tuli sarjakuvaa lukiessani sellainen olo, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti.

Pidin tästä tosi paljon. Muumeja lukiessa oivaltaa paljon asioita myös omasta elämästä. Aiemmin olen lukenut enemmän niitä romaanimuotoisia muumeja, mutta tarinat toimivat myös sarjakuvamuodossa. Jos haluaa jotain mukavaa luettavaa, on Muumit aina takuuvarma valinta.
Mymmelin kasvatusmetodit, hihi
http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

maanantai 23. joulukuuta 2013

Tiiliskiviä kirpparilta ja joulukuun kuulumiset

Huhhuh, syksyn puurtaminen on nyt ohi ja on aika lomailla rauhassa. Tulin koko joululomaksi opiskelukaupungista kotikaupunkiini, ja on ihanaa päästä viettämään täällä asuvien läheisten kanssa aikaa.

Joulukuussa olen muun muassa..
- ottanut loppukirin syksyn viimeisten koulutöiden kanssa
- lukenut harmillisen vähän kaunokirjallisia teoksia
- saanut itseni koukutettua vielä yhteen TV-sarjaan, Game of Thronesiin
- ..ja koska en saanut kyseisen sarjan blu-ray -boksia otettua lomalle mukaan raahaamatta mukana myös blu-ray -soitinta, kävin lainaamassa kirjastosta sarjan ensimmäisen osan englanninkielisenä kirjana (hyvä, koska yleensäkin haluan lukea kirjan ennen elokuvan/sarjan katsomista, enkä ole ehtinyt Game of Thronesia katsoa kuin vasta pari jaksoa)
- käynyt katsomassa Hobitin kakkososan, Smaugin autioittaman maan, elokuvissa. Tykkäsin, mutta ensimmäinen osa oli kuitenkin ehkä parempi
- odottanut innolla joulua, joululomaa ja perheen kanssa yhdessäoloa (ja nyt se vihdoin on ♥)

Lisäksi pari viikkoa sitten piipahdin pitkästä aikaa kotikaupunkini lähetyskirppiksellä. Ja mitä löysinkään! Neljä osaa (1-4) Diana Gabaldonin Matkantekijä -kirjasarjaa! Ja vieläpä noilla vanhoilla kansilla. En siis ennen ostamista ollut itse vielä paria sivua pidemmälle näitä saanut luettua, koska jotenkin se on vaan aina vaikeaa lainata kirjastosta joku tuhannen sivun teos. Pelottaa vaan, ettei sitä kuitenkaan ehdi kuukauden aikana lukea. Nytpä nämä ensimmäiset neljä osaa ovat omassa hyllyssä, joten lukemisen saa aloittaa ja lopettaa milloin tahtoo. Tosin usein se muodostuu myös ongelmaksi, kun lukee vielä yhden kirjaston kirjan ennen omiin tarttumista...

Diana Gabaldon: Muukalainen, Sudenkorento, Matkantekijä & Syysrummut
Nytpä on siis hieman joululomalukemista. Olen tästä Gabaldonin sarjasta kuullut mielipiteitä sekä puolesta että vastaan, enkä tiedä vielä mikä on oma mielipiteeni. Uskalsin nämä kuitenkin ostaa, sillä kaikki neljä maksoivat yhteensä vain 10e.
Gabaldonien lisäksi joululoma kuluu yllä näkyvien kirjojen parissa. Etenkin Game of Thronesista olen innoissani ja tahtoisin päästä sen kimppuun mahdollisimman pian. Onnellisesti eksyksissä on kuitenkin kesken, joten sen taidan lukea loppuun ensin.























Blogini syksy on ollut melko hiljainen, mutta koetan ehtiä kirjoitella taas vähän useammin ensi vuoden puolella. Teen kokoavan postauksen koko blogivuodesta lähempänä uutta vuotta, nyt hiljennyn joulun rauhaan.
 
Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa teille kaikille! Älkää stressatko turhasta, vaan nauttikaa kiireettömyydestä.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Haruki Murakami: Norwegian wood

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 426
Alkuteos: Noruwei no mori (1987) - suomennos Jay Rubinin englanninkielisestä käännöksestä Norwegian Wood (2000)
Suomentanut: Aleksi Milonoff

Kuolema ei ole elämän vastakohta vaan osa elämää.

Norwegian wood on kolmas lukemani Murakamin kirja. Lukukokemus erosi kyllä aiemmista todella paljon, jotenkin tämä edellisiä lukemiani 'tavallisempaa' Murakamia. Olen iloinen, etten aloittanut kyseisen kirjailijan teoksiin tutustumista tästä kirjasta, sillä minulle olisi tullut ehkä hieman vääränlainen kuva Murakamin tuotannosta.

Joidenkin kirjojen jälkeen tuntuu, ettei osaa kirjoittaa kirjasta oikein mitään. Norwegian wood kuuluu minun kohdallani näihin kirjoihin, mutta koetetaan!

Aina kuullessaan The Beatlesin kappaleen Norwegian wood Toru Watanaben mieleen palaa muistot Naokosta, Torun nuoruuden suuresta rakkaudesta. Norwegian wood kun sattui olemaan Naokolle todella tärkeä kappale. Kirjan alussa Toru ajautuu kuuntelemaan kappaleen lentokoneessa ja saman tien muistelemaan 18 vuoden takaisen nuoruutensa tapahtumia.

Torun nuoruuteen liittyy vaikeita tapahtumia. Torun paras ystävä, Kizuki, kuolee ollessaan vain 17-vuotias ja siitä jää Torulle syvät arvet - aivan kuin pala hänestä itsestään olisi poissa. Toru on aivan rakastunut Naokoon, Kizukin tyttöystävään. Kun kuvioihin astuu myös Midori, Torun suhdekuviot mutkistuvat entisestään. Suhteiden lisäksi kirjassa esillä olevia teemoja ovat nuoruus ja etenkin kuolema.

"Sellainen kuolema pelottaa minua. Kuoleman varjo nakertaa elämää ympäriltä vähän kerrallaan, kunnes ykskaks kaikki on pimeää eikä näe enää mitään ja ihmiset ympärillä pitävät enemmän kuolleena kuin elävänä. Se on inhottavaa. Sitä en kestäisi."

Vaikka juoni ei aivan napannutkaan, Murakamin kirjoitustyyli ei koskaan petä. Esimerkiksi kielikuvat ovat kekseliäitä:

"Pidätkö vihreästä?"
"Miten niin?"
"Sinulla on vihreä poolopaita."
"En erityisesti. Kaikki kelpaa."
"'En erityisesti. Kaikki kelpaa.' Puhut aivan ihanasti. Niin kuin joku tasoittaisi laastia."

Näiden kielikuvien ansiosta tykkäsin Midorista todella paljon alussa. Lopussa Midori rupesi kuitenkin ärsyttämään. Ehkä sen takia, ettei hän antanut Torulle kunnolla aikaa 'toipua' Naokosta, vaan rupesi vaatimaan Torua itselleen.

En päässyt jotenkin kirjaan sisälle. Välillä vain ajattelin, että mitähän tämä Midorikin tässä tekee. En jotenkin nähnyt järkeä joissakin tapahtumissa, mikä latisti lukukokemusta. Murakamin loistava tarinankerronta kuitenkin pelasti hieman. Ei tämä silti yllä esimerkiksi Suuren lammasseikkailun tasolle, josta pidin juonellisestikin enemmän.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

maanantai 9. joulukuuta 2013

Katsaus lukuhaasteisiin

Aika kiitää hirveätä vauhtia eteenpäin ja kohta on jo käsillä tämän vuoden loppu. Ajattelinpa tässä blogin herättelemiseksi tehdä kokoavan postauksen tämän vuoden lukuhaasteiden tilanteesta.

Vuoden alussa päätin siis lähteä tavoittelemaan kotimaisten kirjailijoiden haasteen, sarjakuvahaasteen ja mielenterveyshaasteen onnistumista. Pakko sanoa, että mielenterveyshaasteen hylkäsin ihan kokonaan joskus syyskuussa, sillä en tahtonut saada kirjoja käsiini eikä muutenkaan aikaa ollut tarpeeksi. Jospa kuitenkin saan kirjoja luettua myös siitä genrestä mahdollisimman pian.

Vuoden alussa ajattelin kotimaisten kirjailijoiden haasteesta, että "helppoahan se on vuodessa tuo 13 kirjaa saada luettua", mutta toisin kävi. En vaan kovin innokkaasti tarttunut kotimaisiin kirjoihin alkuvuodesta, ja loppuvuodesta ei sitten enää ehtinytkään opiskelukiireiden vuoksi. Ajattelin, että kerrankin saan kotimaista luettua kun se on ihan haasteenakin! Tähän mennessä olen lukenut 5/13, ja joukkoon mahtuu oikeastaan vain yksi sellainen, jonka tämä haaste sai minut lukemaan. Muut luin muuten vaan, en haasteen kannalta. Erityisen iloinen kuitenkin olen, että sen yhden luin tämän haasteen motivoimana. Kyseessä on Väinö Linnan Tuntematon sotilas, joka on ollut tbr-listallani pienen ikuisuuden. Tämän haasteen tullessa kohdalle ajattelin sen viimein lukea, eikä ollut huono päätös ollenkaan! Siitä lisää myöhemmin.

Kuitenkin monet, monet pitkään lukulistalla olleet suomalaiset kirjat jäivät lukematta (ainakin tähän mennessä, kun vuotta on vielä jäljellä reilut kolme viikkoa). Mutta ei se mitään! Jatkan tästä ensi vuonna. Tänä syksynä esseiden ja muiden kouluöiden vuoksi ei ollut hirveästi intoa lukea muuta kirjallisuutta, mutta toivottavasti tulevalla joululomalla on aikaa uppoutua ihan kunnolla kaunokirjallisiinkin teoksiin. Tahdon ensi vuoden aikana saada luettua loputkin kolmestatoista kotimaisesta, jotka listasin. On aikakin tutustua esimerkiksi Pasi-Ilmari Jääskeläiseen, Miika Nousiaiseen ja Kjell Westöön. Kuten myös niihin muihin, jotka listaltani löytyvät.

Sarjishaasteen aion saada tänä vuonna taputeltua, eikä siihen olekaan enää kuin kaksi luettavaa teosta (arviot tosin tekemättä parista).

Mukavaa joulunodotusta kaikille!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Emma Donoghue: Huone

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 325
Alkuteos: Room (2010)
Suomentanut: Sari Karhulahti

Huhhuh, olipas hyvä lukukokemus pitkästä aikaa! Tämä kirja herätti niin paljon ajatuksia, että tekee mieli tehdä ihan kunnon arvostelu jossa en hirveästi juonta sensuroi, joten jos et halua spoilaantua, kehoitan lukemaan tämän arvion vasta kirjan lukemisen jälkeen. :)

Jack ja hänen äitinsä asuvat Huoneessa. Äiti on siellä vastoin tahtoaan, mutta Jackille Huone on rakas koti, eikä hän osaa kuvitellakaan parempaa.

Alussa teksti tuntui hieman hankalalta, onhan se 5-vuotiaan lapsen näkökulmasta kirjoitettua. Näin jälkikäteen en voisi kuvitellakaan, että kirjassa olisi ollut joku toinen kertoja. Jackin näkökulmasta kerrottuna kieli on hellyyttävää ja hauskaa, ja Jackin ajatuskulut ovat kiintoisia ja välillä huvittaviakin

En aluksi tajunnut, mistä on kyse: miksi Jack on äitinsä kanssa huoneessa ja miten he ovat sinne päätyneet. Karu totuus alkaa kuitenkin pikkuhiljaa selvitä lukijalle. Mies, jota Jack nimittää Vanhaksi Kehnoksi, pitää kaksikkoa vankinaan Huoneessa. Välillä mies tuo sunnuntaituomisia ja käy natisuttamassa Äidin sänkyä. Jack on asunut koko ikänsä Huoneessa, eikä ole nähnyt ollenkaan ulkomaailmaa. Kun äiti alkaa kertoa Jackille, että televisiossa näkyvät ihmiset, autot, puut ja rakennukset ovatkin todellisia, Jackin maailma mullistuu. Jackin on pitkään kovin vaikea uskoa, että on olemassa ulkomaailma:

Nimiä on liikaa, minun pääni on täynnä. Masu on edelleen tyhjä ihan kuin omena ei olisikaan siellä. "Mitä me syödään lounaaksi?"
Äiti ei hymyile. "Minä kerron paraikaa sinun perheestäsi."
Minä pudistan päätä.

"Sinä et ole tavannut sukulaisiasi, mutta ne on silti todellisia. Maailmassa on valtavasti kaikenlaista, mitä sinä et osaa edes kuvitella."
"Onko meillä jäljellä semmoista juustoa, jolla ei ole hiki?"
"Jack, tämä on tärkeää. Minä asuin omakotitalossa äidin, isän ja Paulin kanssa."

Minunkin täytyy leikkiä tätä leikkiä koska muuten Äiti suuttuu.
"Oliko se talo Televisiossa?"
"Ei vaan ulkopuolella."
Naurettavaa. Äiti ei ole koskaan ollut Ulkopuolella.


Mitäpä sitä itse ajattelisi, jos olisi syntymästään saakka ajatellut, että koko maailma on yhdessä pienessä huoneessa ja saisi sitten tietää, että on olemassa valtava maailma sen ulkopuolella. Aiemmin Jack on ajatellut, että esimerkiksi eläimiä on vain televisiossa, joten kaikessa uudessa tiedossa on paljon sulateltavaa.

Jack ja Äiti keksivät toimintasuunnitelman, jonka avulla he pelastautuvat huoneesta. Seurasin projektin etenemistä jännityksellä - sydän kurkussa toivoin, että äiti ja Jack pelastuisivat. Hihkuin ääneen siinä kohdassa, jossa koiranulkoiluttaja rupeaa epäilemään Vanhaa Kehnoa ja soittaa poliisit.

Vapautumisen jälkeen on mielenkiintoista seurata Jackin ja äidin sopeutumista ulkomaailmaan. Etenkin Jackin sopeutumisesta ja sosiaalistumisesta yhteiskuntaan muiden ihmisten pariin oli kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää lukea tällaiselle kehityspsykologiasta kiinnostuneelle. Vaikka Jack vaikuttaa perinpohjin järkevältä, fiksulta ja hienosti kasvatetulta, ongelmia ilmenee ulkomaailmassa. Ongelmien syntyminen ei ole mikään ihme: Jack ei ole koskaan käynyt ulkona, eikä muita sosiaalisia kontakteja ole ollut kuin äiti. Kyllähän siinä hirvittää astua ihmistentäyteiseen ulkomaailmaan, jossa oletetaan viisivuotiaalta vaikka minkälaisia taitoja. Muun muassa sosiaaliset taidot ovat hiukan hukassa ja Jackin täytyy opetella, mitä sanotaan missäkin tilanteessa. Lisäksi hän ei tykkää, jos joku muu kuin äiti koskettaa häntä.

Vaikka Huone olikin vankila, oli se Jackille tuttu ja turvallinen koti. Ulkopuolelle astuttaessa Huoneeseen jää rakkaita tavaroita: Matto, Sänky ja Jeeppi muiden muassa. Kauan paosta haaveillut Äiti ei ehkä tule tätä ajatelleeksi, vaan ajattelee Jackin suhtautuvan vapautumiseen samalla tavoin kuin hän. Äiti haluaa molempien unohtavan Huoneen, ja ärähtääkin kun eräs heitä hoitavan klinikan työntekijöistä erehtyy kysymään Jackilta, onko tällä koti-ikävä. Äiti ehkä vähän kiirehtii asioiden kanssa; vapautumisen jälkeen Jack ei halua olla äidistä erossa, vaikka äidin mielestä olisi normaalia että viisivuotias jo erossa olisi. Jackilla on ollut kuitenkin poikkeuksellisen tiivis suhde äitinsä kanssa, sillä hän ei ole ollut koskaan tästä erossa, ja äiti on vieläpä imettänyt häntä. Ehkä Jack ei ole kokonaan eriytynyt äidistä, vaan ajattelee että heidän kuuluu olla koko ajan yhdessä. Äiti ei aina ymmärrä, että Jackia muutos voi pelottaa, sillä tämä ei ole vielä muuta nähnyt tai kokenut kuin Huoneen.

Loppujen lopuksi juoni eteni aika nopeasti ulkomaailmasta kertomisesta vapautumiseen. Äiti olisi voinut antaa Jackille vähän enemmänkin aikaa sulattaa tämä kaikki. Jack hieman vastustelee pakoa, vaikka äiti yrittää selittää sen olevan vain hyvä. Ulkomaailmassakin Jack vielä kaipailee Huoneeseen, ja onhan se periaatteessa ymmärrettävää.

Miksi ulkona on parempi kuin sisällä? Äiti sanoi että me oltaisiin vapaita mutta minusta ei tunnu vapaalta.

Tohtori Clay arvelee, että minun mieleni tekee kevätsiivousta.
Katson häntä ihmeissäni.
"Nyt kun sinä olet turvassa, sinun mielesi kerää kaikki pelottavat ajatukset, joita et tarvitse enää, ja heittää ne ulos painajaisunina." Tohtorin kädet heittää.
En sano sitä koska olen kohtelias mutta oikeasti tohtori on käsittänyt kaiken nurinperin. Minä olin turvassa Huoneessa mutta Ulkopuoli on pelottava.

Huone merkitsi äidille ja Jackille niin eri asioita.

Se, että kirja on kirjoitettu Jackin näkökulmasta, on tosi mielenkiintoinen. Äidin näkökulmasta kirjoitettuna tarina voisi olla ihan eri, eikä lukijakaan ehkä pysähtyisi miettimään kuinka pelottavalta ja oudolta muutos ja ulkomaailma Jackista tuntuvat. Nyt lukijan on helpompi asettua Jackin asemaan. Vaikka kirjassa on itkettäviä kohtia, on myös paljon iloa ja oivalluksia. On ihailtavaa, kuinka äiti pyrkii tekemään Jackin arjesta Huoneessa mahdollisimman monipuolista ja tekemisen täyteistä, vaikka olosuhteet ovat mitä ovat. On Liikuntatuntia, Kananmunakäärmettä, Kiljumisleikkiä... Pidin näistä mielikuvituksellisista leikeistä ja äidin ja Jackin suhde oli ihana.

Jos jotain kritiikkiä haetaan, niin tapahtumat etenivät loppuunsa kovin nopeasti ja vapautuminenkin kävi oikeastaan yllättävän helposti. Kuinka moni 5-vuotias oikeasti selviäisi tuommoisesta pakosuunnitelmasta? Lisäksi välillä mietin, kuinka Jack voi olla niin viisas esimerkiksi stressistä ja aikapulasta puhuessaan. Jackin hahmo ei ollut ehkä sataprosenttisesti uskottava, mutta mielenkiintoinen silti.

Tämä kirja jää mieleeni hyvänä, joskin myös karmeana, lukukokemuksena. Olisi mielenkiintoista lukea tämä myös englanniksi, sillä haluaisin tietää millaista Jackin käyttämä kieli on alkuperäisesti ollut.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Voisin herättää tämänkin haasteen jälleen henkiin...
Kerran kirjastossa päätin etsiä käsiini jo pitkään mielessä pyörineen teoksen. Kyseessä on siis maailmanlaajuisesta kuvahankkeesta syntynyt valokuvateos, Päivä maailmassa, johon on koottu 1000 valokuvaa, jotka erilaiset ihmiset erilaisissa elämäntilanteissa ovat ottaneet eri puolilta maailmaa. Yksi sama tekijä kaikilla kuvilla kuitenkin on: ne ovat otettu saman päivän aikana.

Tämä opus on melkoinen tiiliskivi, mutta valtavan mielenkiintoinen sellainen. Kuvia tekee mieli jäädä tuijottamaan, ja haluaisinkin tämän juuri siitä syystä omaan hyllyyni. Valokuvia on otettu kaikenlaisista arki- ja juhlapäivän tilanteista - on kuvia häistä, aamupalasta, ruuhkaisesta jättimarketista, päivällisestä, rauhallisesta teehetkestä... Kuvista näkee, kuinka erilaiset asiat voivat saada ihmisen onnelliseksi. Esimerkiksi ylläolevan kuvan tarina on, että niinkin pieni asia kuin suurennuslasin antaminen lapsiporukalle oli saanut aikaan valtavasti iloa ja naurua (tuo kuva on yksi suosikeistani koko kirjassa, iloisuus tarttuu katselijaankin!).
Koska kirjassa esiintyy kuvia jokaisesta maailmankolkasta, syntyy pakosti myös kontrastia kuvien välille. Yksi hyvä esimerkki on tuo ylläoleva kuva, joka todella pysäytti. En usko, että kuvat on aseteltu sattumalta noin. Kuvia katsoessa alkaa miettiä, miten hullulta näyttää tuon oikeanpuoleisen kuvan huoneen tavaranpaljous tuohon toiseen, aika ankean näköiseen, olosijaan verrattuna. Väistämättä tulee mieleen, että mihin tuo tyttö kaikkea tuota tavaraa tarvitsee. Rupesi sitten ärsyttämään yleisestikin länsimaalainen (eli myös oma) materian paljous - myönnän, että minullakin on niiin paljon turhaa tavaraa, ja hetken ajan teki mieli heittää kaikki pois.. Kuulostaapa nyt negatiiviselta, mutta koetan vain pukea sanoiksi sitä, kuinka voimakkaan reaktion jotkin kuvista saivat aikaan. Kaikin puolin vaikuttava 'luku'kokemus ja siksi olenkin sitä mieltä, että kaikkien kannattaisi tähän tutustua. Mielenkiintoisuutensa lisäksi se saattaa avata silmiä erilaisuudelle ja muille ajattelu- ja elämäntavoille.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tomi Kontio: Keväällä isä sai siivet

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2000
Sivuja: 261

Isä levitti valtavat öljyä tihkuvat siipensä. Hän ravisteli niitä hiukan, että höyhenet oikenisivat. Jokaisella heilautuksella kuului kitinää ja natinaa ja oli vaikea uskoa, että isä pystyisi pysymään ilmassa noilla nukkavieruilla, tahmeilla ja kirskuvilla siivillä. Sitten hän hyppäsi aukkoon.

Ylläoleva kohta jäi elävästi mieleeni silloin, kun ala-asteen opettajamme yli kymmenen vuotta sitten luki meille tätä kirjaa. Syvempi tarkastelu osoitti, että kirja on saanut myös Finlandia Junior -palkinnon. En kyllä muista, lukiko opettaja meille tätä koskaan loppuun asti, sillä loput tapahtumat eivät kuulostaneet tutuilta. Päätin kuitenkin metsästää kirjan käsiini ja lukea mieleen jääneen alun vuoksi.

Tomi ja Timo Kokko ovat kaksoset, jotka joutuvat kokemaan hyvin kummallisia asioita. Kaikki alkaa siitä, kun heidän isänsä kertoo pojille Austraasiasta ja siinä samassa levittää siipensä ja lentää koristealtaan pohjaan avautuneeseen maisemaan. Hämmentyneet pojat joutuvat poliisin kuulusteltaviksi ja kohta pakenevat erilaisilla kidutuskeinoilla uhkailevaa poliisia. Poikien palatessa ketään ei näy enää missään - ei isää, ei äitiä, ei siskoa. Lopulta pojat joutuvat Huostolaan, epänormaaleja asioita nähneiden lasten sijoituspaikkaan, jota johtaa kamala Raakel Vastapöksy. Huostolassa poikia vastassa on rankkaa työntekoa sekä ankara kuri ja järjestys. Huostolasta on ilman muuta paettava, sen pojat tajuavat heti ensimmäisten päivien aikana, mutta kuinka se tapahtuu kun jotkut lapsetkin ovat liittyneet Raakelin "joukkoihin" helppojen tehtävien toivossa ja raportoivat eteenpäin muiden lasten tekemiä rikkomuksia? Lisäksi Tomi ja Timo joutuvat eri ryhmiin, eivätkä pääse kommunikoimaan keskenään.

Pojat ystävystyvät muihin lapsiin, jotka haluavat pois Huostolasta, ja pian lapset alkavat yhdessä kehitellä pakosuunnitelmaa. Samalla he saavat lisää tietoa Austraasiasta ja tapaavat erikoisia taitoja omaavia hahmoja. Myös vastoinkäymisiä tuntuu satelevan, mutta kekseliäät lapset taistelevat viimeiseen asti päihittääkseen Vastapöksyn.

Luin kirjaa välillä ihan sydän kurkussa. Mielessäni vilisi kysymyksiä: pääsevätkö he pakenemaan? keihin voi luottaa? eihän raakel huomaa viime tipassa, mitä lapset aikovat? pääseväthän he pakenemaan, pääseväthän?? Uskon siis, että kohderyhmäkin pitää tarinaa varsin jännittävänä.

Kirjan kieli on ihanan kirjavaa ja kekseliästä. Kontio on päästänyt mielikuvituksensa valloilleen, mikä on hieno asia etenkin fantasiakirjallisuudessa. Lapsiin ja nuoriin tehoaa varmasti esimerkiksi eri ryhmien nimet, joita olivat muun muassa Kikkareet, Kököt ja Tuhnut. Lapsia naurattaa (ja joitain ehkä pelottaa) varmasti myös Raakelin puheenvuorot, joista näyte tässä: Ggggrrr...Te pernaruton sulattamat imusolmukkeet, järjestelmän viholliset... Ööööörrggh... Pulloonpieraistut penikat... Navettapahnan aliset hajugeneraattorit, te, te, te... Kontion kekseliäät leikittelyt kielellä ja hauskat hahmot (on teleskooppijalkaa ja sähköä itseensä varastoivia pikkupoikia) viihdyttävät varmasti kaiken ikäisiä lukijoita. Tapahtumat etenevät suht nopeasti, eikä lukija tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Minä ainakin viihdyin kirjan parissa ja saatan myös jatko-osat lukaista.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 340
Alkuteos: The Fault in Our Stars (2012)
Suomentanut: Helene Bützow

"Jokaista nykyisin elävää ihmistä kohti on neljätoista kuollutta", Augustus sanoi. Lopputekstit eivät olleet vieläkään päättyneet. Kaikkien ruumiiden luettelemiseen meni ilmeisesti aikaa. Lepuutin vieläkin päätäni Augustuksen olkaa vasten.
"Minä tutkin asiaa pari vuotta sitten", Augustus jatkoi. "Mietin silloin, voitaisiinko jokainen muistaa. Siis kutakuinkin niin että jos järjestyisimme sillä tavalla, että jokaiselle elävälle osoitettaisiin tietty määrä kuolleita, olisiko eläviä niin paljon, että he pystyisivät muistamaan kaikki kuolleet."
"No onko eläviä tarpeeksi?"
"Ilman muuta. Jokainen psytyy muistamaan neljätoista ihmistä. Mutta ihmiset ovat järjestäytymättömiä surijoita siten, että moni ihminen muistaa Shakespearen, mutta kukaan ei muista sitä josta Shakespeare kirjoitti 55. soneetin."

Aloittelin tätä kirjaa lukumaratonilla (sillä ensimmäisellä siis - voi kun siitä on jo kauan) ja sain sen päätökseen pari viikkoa sen jälkeen.

16-vuotias Hazel sairastaa kilpirauhassyöpää ja käy äitinsä kehotuksesta syöpää sairastavien lasten vertaistukiryhmässä. Siellä hän tapaa Augustuksen, jonka kanssa hän ystävystyy heti. Hazel on jo pitkään haaveillut saavansa tietää loppuratkaisun rakastamaansa romaaniin (pystyin niin samaistumaan tähän), joten Augustus päättää käyttää oman "syöpäbonus"toiveensa ystävysten yhteiseen Amsterdamin-matkaan. Siellä nimittäin asustelee romaanin kirjoittaja, joka on lupautunut kertomaan nuorille jatkoa kirjan tapahtumille. Vaikka matka onkin eräänlainen pettymys, kaksikko nauttii toistensa seurasta. Ystävyys syvenee rakkaudeksi, vaikka kovin ruusuista rakkaustarinaa ei lukija (harmikseen) saakaan.

Vaikka kirja käsitteli raskaita aiheita, oli se kuitenkin aika helposti luettavaa. Pidin kirjasta, mutta olisin luultavasti tykännyt siitä enemmän nuorempana, sillä nyt mietin monesti koko tarinan ja tapahtumien uskottavuutta. Ylipäätään se hämmensi, että kirjailija niin helposti suostui nuoret tapaamaan. Lisäksi nuoret puhuivat tosi viisaasti (varsinkin Augustus), ja mietin - yhtään nuorisoa väheksymättä - että kuinka moni 16-vuotias oikeasti osaa noin hienosti puhua. Jos jättää nämä seikat huomioimatta, tarina on kyllä mukavaa luettavaa. Ja kohdelukijakunta, eli nuoret, täytyy ottaa huomioon - on tämä paljon parempi kuin jotkut muut lukemani nuortenkirjat.

http://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-OOHeB8kUurM/Tv3RAsYpzDI/AAAAAAAAAB4/zlA4wyPLfvw/s1600/star.jpg