tiistai 4. joulukuuta 2012

Rosa Liksom: Hytti nro 6


Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2011
Sivuja: 188

Vuonna 2011 Finlandia-palkinnon saanut Hytti nro 6 lähti vähän ekstemporena kirjastosta mukaan, olin kyllä suunnitellut sen jossain vaiheessa elämääni lukevani, mutta ei se ollut ihan ensimmäisenä lukuvuoroaan odottamassa. Ajattelin kuitenkin, että lukaistaan tässä tämmönen pikkuinen ja lyhyehkö kirjanen, jonka lukee nopsasti, laina-aikaakin oli minun mittapuulla 'vain' viikko.

Suomalainen tyttö matkaa Moskovasta Mongoliaan junalla. Matkaseurakseen hän saa karskin venäläismiehen, jolle votka on perusravintoa ja sana v*ttu kuuluu lähes joka lauseeseen. Mies puhuu, tyttö pysyy suurimmaksi osaksi hiljaa. Välillä ollaan junassa, välillä juna pysähtyy ja käydään katsomassa mitä matkan varrella olevilla kaupungeilla on tarjottavana. Tyttö matkaa myös sisimpäänsä miettimään menneitä tapahtumia ja itselleen tärkeitä henkilöitä, Mitkaa ja Irinaa.

Vaikka kirja on lyhyt, Liksomin käyttämä kieli vaatii täyttä keskittymistä, mikä lopulta muodosti lukukokemuksesta vähän raskaankin. Huomasin omalla kohdallani, että jos ajatus lähti pois hetkeksikään, en ymmärtänyt tai muistanut ollenkaan lukemaani. Joukossa oli myös joitain viittauksia ja sanoja, joita en ihan ymmärtänyt. Teksti oli kuitenkin ihanan kuvauksellista, maalauksellista ja värikästä: Kepeä kevättalven aurinko sävytti vasta sataneen puuterilumen vaaleanpunaiseksi ja koko Irkutsk näytti marsipaanista rakennetulta miniatyyriltä.  Myös rujoa tekstiä esiintyy, kun kerrotaan esimerkiksi junan vessasta tai kun venäläismies kertoo elämästään. En varmaan olisi jaksanut lukea, jos tämä olisi ollut joku kolme- tai neljäsataasivuinen kirja, mutta tällaisenaan kirja oli sopivan pituinen ja parempi kuin odotin. Ei se silti yllä luettujeni kärkipäähän, tähtiä ropisee pois lukemisen raskaudesta, en hirveästi tykkää liiallista keskittymistä vaativista kirjoista. Kieli oli erittäin ansiokasta, ja ymmärrän miksi tämä on Finlandiansa voittanut. Junamatkan tapahtumia oli myös mielenkiintoista seurata, ja olisi ollut mukava tietää tytöstä ja hänen menneisyydestään (+ Mitkasta ja Irinasta) enemmänkin.

Tämä oli ensimmäinen Liksom, jonka luin, eikä tämä ainakaan aiheuttanut sellaista en-enää-koskaan-lue-mitään-häneltä -reaktiota, vaikkei parhaimpiin lukemiini menekään. Ei ihan tulenpalava kiire tai halu ole lukemaan lisää teoksia kyseiseltä kirjailijalta, mutta varmasti jotakin tulee häneltä luettua tässä vuosien vieriessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti