keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Day 21 – Favourite book from your childhood

Tulin nyt purkamaan tänne vähän lapsuusajan kirjahyllyni sisältöä. En vaan voinut valita yhtä parasta, joten tässä näette kirjoja vähän eri ikävuosilta. Minulle luettiin aika paljon, kun olin lapsi, mikä saattaa näkyä nykypäivänäkin pienenä orastavana lukutoukkaisuutena..
Tässä näkyy ihan ensimmäisiä kirjoja, joista tykkäsin. Kurkistuskirjat oli tosi kivoja ja Utelias pieni kissanpoika leikkii piilosta (teksti Sarah Leslie, kuvitus Maggie Swanson, 1985) olikin yksi lemppareistani. Toinenkin samaan sarjaan kuuluva kirja meillä on, koiranpennusta kertova. Pikkuruinen Nukkekoti-kirja pysyi matkassa koko lapsuuden ajan, oli sitä vaan niin mukava katsella kun oli tuollaisia erikoisia muovisivuja, joista näki läpi. Myös Iloiset vekkulit (teksti Vivi Heider, kuvitus Dud Moseley, 1992) oli pitkään yksi lempikirjoistani, muistin sen ulkoa vaikka unissani.
Vähän vanhempana kinusin sitten kovasti Pingu ja kaverit (teksti Sibylle von Flüe, kuvitus Tony Wolf, 1991) sekä Lotta on iloinen (teksti Astrid Lingdren, kuvat Ilon Wikland) -kirjojen lukua. Varsinkin Lotta on iloinen oli jotenkin maaginen lukukokemus hienoine kuvineen ja kaikkineen. Nytkin kun sitä lukee, tulee ihan se lapsuuden tunnelma mieleen.
 Sitten vielä vanhempana - ja varsinkin kun opin itse lukemaan joskus 5-vuotiaana (viikottaisen Aku Ankan avulla :D) - olivat Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossun tarinat ja Se pikkuinen Lotta kovia sanoja. Ihmetytti, miten se Lotta sillälailla sen villapaidankin silpoi ja muutenkin oli niin äksy. Peppi taas ihastutti erilaisuudellaan ja matkoillaan.

Muumeja ei sovi tästä listasta unohtaa, nekin olivat kovassa kulutuksessa. Hyllystä löytyy pari Muumi-kirjaakin, mutta unohdin kuvata ne.. :) Niin ja myös Tammen kultaiset kirjat olivat mieluisia. Tuossa nyt oli ne tärkeimmät omasta hyllystä, toki tuli kirjastonkin kirjoja paljon luettua. Joskus voisin kertoa kouluajan suosikeistani, nämä olivat sellaisia joita luin paljon varsinkin ennen koulun alkua (Peppiä kyllä paljon myöhemminkin).

Mitkä olivat teidän lapsuuden suosikkikirjat? Löytyykö samoja kuin minulta?

2 kommenttia:

  1. Tammen kultaiset kirjat oli kyllä ihan ykkönen kun tehtiin kirjastoreissuja. Väänsin melkein itkua kun ne oli sitten yhtenä päivänä kaikki luettu :D Niin, ja vanhemmmillani on vieläkin tuo ihan sama Peppi Pitkätossu -yhteisnide, se on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä tosi kivoja :) En tainnut kuitenkaan koskaan niitä kaikkia lukea, sinäpä oot ollu ahkera lueskelija! Joo, Peppi on ihana ja voisin lukea sen taas uudestaan tässä joskus.

      Poista