maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012 - yhteenveto

Blogini ensimmäinen kokonainen vuosi alkaa olla ohi! Ensimmäisen kirja-arvion julkaisin melkein tasan vuosi sitten, 30.12.2011 (meinasin tehdä arvonnan 1-v. juhlan kunniaksi, mutta en sitten ehtinyt miettiä sitä joten järjestän sen sijaan jonkinmoisen arvonnan ensi vuoden puolella jollain aikaa ;)), mutta sen jälkeen blogi vietti hiljaiseloa, sillä en ehkä viime talvena/kevään alussa uskonut, että voisin tätä blogiakin pyörittää kirjotusten ym. ohella kunnollisesti. Keväällä en lukenut kovin paljoa koulun ja töiden takia, mutta kesällä olin pitkästä aikaa kunnolla kirjojen kimpussa, joten elokuussa sain blogiinkin taas vähän eloa. Kiitos teille lukijat - teitä on kertynyt tämän vuoden aikana 8, joka on oikeasti iso määrä minulle!

Muuten kuin kirjojen suhteen tämä vuosi on ollut aika.. hajanainen. On ollut lakkiaiset, töitä kahdessa eri paikassa ja ennen aikojaan loppunut aupairina toimiminen Italiassa. Aikaisempiin vuosiin verrattuna tämä on ollut omituinen vuosi, sillä ennen olen vaan siirtynyt tuttuun kouluun syksyllä, nyt pyörin monessa eri paikassa. Kokemuksia on tullut, mutta ehkä tykkään enemmän sellaisesta pysyvästä elämästä.

Mutta sitten kirjoihin. Tänä vuonna luin 36 teosta (näet kaikki täältä), mikä on 11 enemmän kuin viime vuonna. Mukana oli 31 romaanin lisäksi 4 sarjakuvakirjaa ja yksi kaskukirja. Blogiin pääsi lukemistani 15 kirjaa ja sivuja kertyi Goodreadsin mukaan 10 765. Lukemisen määrään vaikutti ehkä se, ettei ole ollut nyt loppuvuonna koulua käytävänä, ja töissä ei juuri tarvinnut tehdä hommia työpaikan ulkopuolella. En kuitenkaan lukenut yhtä paljon kirjoja, kuin vuonna 2010 (43). Ensi vuodelle voisin laittaa tavoitteeksi vaikka 50 kirjaa...

En tänä vuonna osallistunut muihin haasteisiin 30 days of booksia lukuunottamatta. Siitä jää vielä 9 päivää jäljelle ensi vuoteen. Aloitin sen jo elokuussa, mutta mulla tuppaa venymään nämä jutut, kun en joka päivä niitä pysty tekemään.. Ensi vuonna osallistun ainakin Järjellä ja tunteella -blogin sarjishaasteeseen, jossa olisi tarkoitus lukea vähintään 7 sarjakuvakirjaa vuoden aikana. Saa nähdä, mitä muuta haastetta vielä keksii ensi vuoden ratoksi! Tilastotieteen perusteet -kirja ainakin tuo ihan riittämiin haastetta kevääseeni.

Lopuksi minäkin voisin tehdä tämän viime vuoden haasteen Järjellä ja tunteella -blogista:

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
- Anna Gavalda: Kimpassa

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

- Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna / Charles Dickens: Saiturin joulu

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?

- Mikko Rimminen: Nenäpäivä
 
4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?

- En muista, saiko mikään

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?

- Guy Delisle: Pjongjang

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?

- Hmm.. en osaa sanoa!

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
- Mikko Rimminen: Nenäpäivä

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?

- Anna Gavalda: Kimpassa

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

- Markus Zusak: Kirjavaras / Torey Hayden: Aavetyttö

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?

- Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä (vaikka sitä olisi syytä lukea sen sadan vuoden aikanakin..)

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?

- Chris Cleave: Little Been tarina

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?

- Elif Shafak: Kirottu Istanbul

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?

- Cecelia Ahern: P.S. I Love You, ei se nyt niin hieno ollut, mutta ennakko-odotuksiani (jotka olivat tosi huonot) parempi.

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?

- Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

- Elif Shafak: Kirottu Istanbul

ONNELLISTA JA KIRJARIKASTA UUTTA VUOTTA 2013 KAIKILLE!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 498
Alkuteos: The Bastard of Istanbul (2007)
Suomentanut: Maria Erämaja

"Minun on parasta mennä." Asya ojensi Zippon pilapiirtäjälle ja alkoi hakea vaatteitaan. "Rakas perheeni on määrännyt minulle tärkeän tehtävän. Minun on mentävä lentokentälle äidin kanssa toivottamaan amerikkalainen kirjeenvaihtokaverini tervetulleeksi."
"Onko sinulla amerikkalainen kirjekaveri?"
"Tavallaan. Sellainen tyttö, joka ilmaantui tyhjästä. Tässä yhtenä päivänä minä heräsin ja postilaatikossa oli kirje, arvaa mistä? San Fransiscosta! Joku Amy-niminen tyttö. Hän sanoo olevansa enoni Mustafan tytärpuoli. Me emme edes tienneet, että sillä miehellä on tytärpuoli! Joten nyt meille valkeni, että tämä avioliitto on hänen vaimonsa toinen liitto, tajuatko? Hän ei koskaan kertonut meille! Isoäiti sai melkein sydänkohtauksen, kun hänelle selvisi, että hänen kallisarvoisen poikansa vaimo, jonka kanssa tämä on ollut naimisissa kaksikymmentä vuotta, ei itse asiassa ollutkaan neitsyt, kun he menivät naimisiin, ei totisesti, ei neitsyt, vaan eronnut nainen!"

The Bastard of Istanbul herätti mielenkiintoni eräässä italialaisessa kirjakaupassa, ja meinasin sen sieltä ostaa. Pihiys iski kuitenkin viime hetkellä, ja päätin lainata sen kirjastosta kunhan pääsisin kotiin. Sieltähän se sitten lähti, suomeksi tosin.

Tarina alkaa, kun 19-vuotias Zeliha matkaa Istanbulissa aborttiklinikalle. Samaan aikaan Amerikassa Rose tekee ruokaostoksia iloiten siitä, ettei hänen enää tarvitse sietää entisen aviomiehensä tekemiä armenialaisia ruokia, vaan hän saa opettaa sillä hetkellä autossa istuvan pienen tyttärensä, Armanoushin, syömään oikeaa, amerikkalaista ruokaa. Lisäksi hän voi ruveta kutsumaan tytärtään Amyksi armenialaisen nimen sijaan! Samalla ostosmatkalla hän tapaa kikhernehyllyllä turkkilaisen miehen, Mustafan...

Parikymmentä vuotta myöhemmin: 19-vuotias Asya on todisteena siitä, ettei Zelihan abortti koskaan käynyt toteen. Asya asuu äitinsä, tätiensä ja isoäitinsä kanssa Istanbulissa. Talossa ei juuri miehiä näy, sillä suvun omituisen kirouksen mukaan jokainen mies kuolee viimeistään neljänkymmenen vuoden iässä. Asya on monesti elämässään joutunut kuulemaan "äpärä!"-huudahduksia, sillä hänen isästään ei ole tietoa, ja siksi tämä haluaisikin unohtaa menneisyytensä.
Amerikassa samanikäinen tyttö Armanoush, "Amy", elää äitinsä ja tämän turkkilaisen miehen, Mustafan kanssa. Armanoushin isä Barsam asuu myös Amerikassa äitinsä Shushanin ja sisariensa kanssa. Armanoushin isäpuoli Mustafa sattuu olemaan Asyan eno, ja ennen pitkää Armanoush päättääkin lähteä Turkkiin Asyan perheen luokse etsimään juuriaan, sillä hänen isoäitinsä Shushanin asuinpaikka on kerran ollut Istanbulissa.

Armanoushin saapuessa Turkkiin menneisyyden tapahtumat, kuten kansanmurha, nousevat pintaan. Osa turkkilaisista ei halua myöntää tapahtumia, osalla on armenialaisten mielikuvasta poikkeavia kuvia tapahtumista ja osa ei tunnu tietävän koko kansanmurhasta mitään. Armanoush ja Asya tutustuvat ja pian he ovat ystäviä. Tytöt vierailevat sekä Asyan suosimassa Café Kunderassa, jossa tyttö  käy välillä tuulettumassa muusta elämästään että Armanoushin suosikkipaikassa, virtuaalisessa Café Konstantinopolissa, jossa amerikanarmenialaiset puhuvat nimimerkkien takana. Myös näissä paikoissa eriävät mielipiteet kansanmurhasta tulevat ilmi.

Tarinassa nivoutuvat hienosti yhteen menneisyys ja nykyhetki, sekä suvun että kansan kannalta. Sukujen historiasta selviää yllättäviäkin asioita. Kirjassa ei paasata liikaa kansanmurhasta, vaan se tulee esille henkilöiden keskinäisissä puheissa. Henkilöt ovat oikein mielenkiintoisia, ja olisin mielelläni lukenut heistä lisääkin. Lisäksi kuvailu on rikasta, voi melkein itse kuvitella olevansa Istanbulin kaduilla, kuulla äänet ja haistaa erilaiset tuoksut. Elin tämän kirjan maailmassa vielä pitkään lukemisen jälkeenkin. Lyhyesti sanottuna: Pidin kirjasta.

Kansanmurha on yhä herkkä asia, sillä Shafakia vastaan nostettiin syyte "turkkilaisuuden loukkaamisesta", ja hän olisi saattanut saada jopa vankilatuomion. Syyte kuitenkin hylättiin lopulta.

Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna

Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2010
Sivuja: 235
Alkuteos: The Perks of Being A Wallflower (1999)
Suomentanut: Jussi Korhonen

"Hän on aikamoinen, vai mitä?"
Bob nyökkäsi. Sitten Patrick sanoi jotain, mitä en varmasti unohda koskaan.
"Hän on seinäruusu."
Ja Bob nyökkäili innokkaasti. Koko huone nyökkäili. Ja minä aloin hermostua niin kuin Bob, mutta Patrick ei antanut minun hermostua liikaa. Hän istui viereeni.
"Sinä näet asioita. Sinä pysyt hilijaa niistä. Ja sinä ymmärrät."
En tiennyt, että muut ihmiset ajattelivat minusta mitään. En tiennyt, että he tarkkailivat. Istuin kellarin lattialla ensimmäisissä oikeissa bileissäni Samin ja Patrickin vieressä ja muistin, että Sam esitteli minut Bobille ystävänään. Ja muistin, että Patrick oli tehnyt saman Bradille. Ja rupesin itkemään. Eikä kukaan huoneessa katsonut minua oudosti sen takia. Ja sitten rupesin todella itkemään.

Charlie on 15-vuotias poika, lukion ensimmäisellä luokalla. Hän on herkkä, omalaatuinen ja älykkäämpi kuin muut ikäisensa ja tykkää esimerkiksi lukea paljon. Hän on kuitenkin hiljainen ja ujo 'seinäruusu', jolla ei paljoa kavereita ole. Charlie on se, joka huomaa ja tietää kaikista kaiken, mutta jota itseään ei monikaan noteeraa. Charlie haluaisi kuitenkin elää enemmän ja pian hän tutustuukin Patrickiin ja Samiin, joista tulee hänen kaksi parasta ystäväänsä. Lisäksi hän tutustuu uusien ystäviensä kautta joihinkin muihin nuoriin, ja pian onkin edessä elämän ensimmäiset bileet ja päihdekokeilut. Vaikka Charlie on älykäs esimerkiksi kirjojen suhteen, ei hän ole kovin hyvä ihmissuhteissa, ja muun muassa tyttöjen kanssa oleminen aiheuttaa päänvaivaa. Charlie alkaa kuitenkin osallistua erilaisiin asioihin, esimerkiksi juuri bileisiin ja oppilaiden esittämään The Rocky Horror Picture Show -näytelmään. Menneisyyden karut tapahtumat kuitenkin varjostavat Charlieta, mistä saattaa johtua hänen ajoittainen paniikkinsa ja epätavallinen käytöksensäkin.

Kirja muodostuu Charlien kirjeistä, joten se oli melko nopeasti luettavaa. Yllätyin ensimmäisillä sivuilla, kun kirjoitustyyli oli hiukan naiivia, ja heti tuli mieleen, onko pojalla jotain vialla elämässään. Aluksi naiivius ärsytti, mutta siihen kyllä tottui, varsinkin kun Charlien luonne ja menneisyys alkoivat paljastua ja siten pojan naiiviuteen alkoi tulla syitä. Lopussa olin ihan haltioissani Charlien hahmosta, hän on niin huomaavainen ja mukava muita kohtaan. Varmaankin juuri siksi, että hän 'tarkkailee' ihmisiä enemmän kuin muut. Muutkin henkilöt olivat mielenkiintoisia ja heistä sai mukavasti tietoa Charlien kertoman perusteella. Tykkäsin kirjasta etenkin lopussa ja voisin suositella sitä varsinkin nuorille luettavaksi.



keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Uuden kirjan valitsemisen ja aloittamisen vaikeus

 Olen äärimmäisen vaikean kysymyksen edessä: Mitä lukisin seuraavaksi? Viime yönä luin loppuun Elif Shafakin Kirotun Istanbulin, joka oli sen verran mieleenpainuva kirja, että mietin yhä kirjan henkilöitä ja tapahtumia (ja haluaisin lukea niistä lisää :D). Ei siinä mitään, jos kirja olisi ollut 'ihan ok', tai jopa huono, silloin varmaan palaisin halusta tarttua uuteen kirjaan ja tarinaan. Erittäin hyvän lukukokemuksen jälkeen se on kuitenkin vaikeaa. Aamulla luin Guy Delislen Shenzenin, joka meni koska oli sarjakuva, mutta myöhemmin kun yritin aloittaa Suzanne Collinsin Nälkäpelin toista osaa, Vihan liekkejä, ei lukeminen onnistunut sitten pätkääkään. Ehkä vaan vaatii oman aikansa irrottautua edellisestä kirjasta ja upota uuteen. Nälkäpelin lukemista en kuitenkaan enää jatka kirjamuodossa, sillä muistin että olin käyttänyt audible.co.uk'ssa tarjouksen, jolla sain yhden äänikirjan ilmaiseksi. Päätinpä sitten kuunnella Nälkäpelin toisen osan englanniksi ja hioa samalla englanninkielentaitojani ja kokeilla äänikirjojen toimivuutta minulle ylipäätään!

Äsken katsoin kirjaston sivuilta omia lainaustietojani ja yritin eräpäivien pohjalta päättää, minkä kirjan luen seuraavaksi. Olen uusinut muutamia kirjoja, ja sen takia meni tuo sivupalkinkin lukujonossa-lista ihan uusiksi, sillä Kultaisella kompassillakin on eräpäivä paljon muita myöhemmin. Itse asiassa mietin, olisiko järkevämpää ottaa koko lukujonossa-palkki pois, sillä aina siihen tulee jotain muutoksia, en nimittäin osaa ennalta määrätä luettavia kirjoja tai niiden järjestystä, tykkään valita kirjan aina tilanteen mukaan. Tai sitten vaan lätkäisen siihen kaikki mahdolliset kirjat, jotka voisin sillä hetkellä lukea ja luen ne satunnaisessa järjestyksessä. Seuraavaksi eräpäivät lähestyvät Stephen Chboskyn Elämäni seinäruusuna ja Tolkienin TSH - Sormuksen ritarit -teoksilla, joista taidan lukea ensimmäisen, koska se vaikuttaa niin kiintoisalta takakansitekstin perusteella. Sormusten ritareiden pariin taidan palata, kunhan olen lukenut suurimman osan muista lainassa olevista (ellen sitten taas lainaa uutta kasaa jossain vaiheessa - toivottavasti en).

Sitten pöydän päällä on odottamassa vielä Leila Karjalaisen Tilastotieteen perusteet, jonka melkein kuulen huutavan: Ala avata minut, tai et voi edes elätellä toiveita pääseväsi ensi vuonna sisälle yliopistoon! Tänä vuonna katsastamassa käyty psykologian pääsykoe nimittäin osoitti, että se kirja täytyy aika hyvin lukea, jotta onnistuu kokeessa.. Jospa se avautuu vielä loman aikana..

Tänään yritin vieroittautua Kirotun Istanbulin maailmasta katsomalla lähes koko päivän uutta tv-sarjalöytöäni, Weedsiä (on muuten mahtava sarja:D!). Jospa ennen nukkumaanmenoa aloittelisin sitä Chboskyn kirjaa, kyllä musta nyt tuntuu että se vois onnistuakin!

Onko kellään muulla vaikeuksia tarttua uuteen kirjaan edellisen päätyttyä?

P.S. Mitäs teidän lukijoiden joululomaan kuuluu? Oletteko vielä lomalla vai joko on töihin lähtöä huomenna? Minä olen lomalla ensi viikon keskiviikkoon asti, sitten kutsuu taas kouluavustajan tehtävät :)
Minkäslaisia juttuja teidän paketeista paljastui tänä jouluna? Minulle tuli vähän katseltavaa, nimittäin Supernaturalin 5. ja 6. kaudet (yksi lempisarjoistani.. :)). Lisäksi sain jotain mukavaa käyttötavaraa ja vihdoinkin ulkoisen kovalevyn hajalle menneen tilalle (en itse saanut aikaiseksi sellaista ostaa..), nyt saa kuvat ja muut varmuuskopioitua sinne! Oli ihanaa olla läheisten kanssa pitkästä aikaa yhdessä, niin harvoin kokoonnutaan kaikki saman katon alle!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Tervehtii jo meitä joulu ihanin

Tulin toivottamaan teille kaikille oikein ihanaa joulua ja joulun aikaa! Koti on täynnä joulun tuoksuja; kuusi kannettiin sisälle, kinkku ja kalkkuna paistettiin ja torttuja leivottiin. Hyasinttikin muistettiin ostaa tuomaan joulun tuoksua :)

Huomenna herään tapani mukaan aamutuimaan katsomaan Joulupukin kuumaalinjaa (jossa on muuten uusi joulupukki ainakin tänä vuonna, iik!) ja siinä näytettäviä ohjelmia. Aikaisin herääminen ja ohjelmien seuraaminen on jäänyt tavaksi lapsuudesta, ja olen kuluttanut aattoaamun tällä tavalla niin pitkään kuin muistan.. Lastenohjelmien katselun ohella koristellaan kuusi ja syödään joulupuuro. Jossain vaiheessa iltapäivää lähdetään porukalla veljeni & hänen perheensä luokse naapurikaupunkiin viettämään aattoiltaa. Tänä vuonna menossa on mukana myös puolivuotias veljentyttö, ihana sellainen :) Ihana kun on lapsi mukana viettämässä joulua, se lasten ilo on niin ihanaa katseltavaa (vaikkei tyttö ihan vielä sitä joulun ideaa ehkä tajuakaan). Aattoiltaan kuuluu sitten ruokailua(namnam), saunomista, lahjojen availua ja iltakahvitkin.

Toivottavasti teillä on ihana ja rento joulu, eikä turhaa kiirettä ja hässäkkää ole kellään! Joulun aikaan on ihana vaan rauhoittua ja olla. Syökää itsenne ähkyyn ja nauttikaa läheisten seurasta! Ellette sitten vietä joulua yksin, mutta nauttikaa kuitenkin :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2000
Sivuja: 268

Se on pieni, hoikka ja käpertynyt omituiseen asentoon, kuin sillä ei olisi niveliä ollenkaan. Sen pää on polvien välissä ja runsas musta harja viistää kuraista kiveystä.
Se ei ole varmaankaan kuin vuoden. Puolentoista korkeintaan. Pelkkä pentu. Se ei ole ollenkaan niin suuri ja ruhokas kuin miltä täysikasvuiset yksilöt kuvissa näyttävät.

Tapahtuipa taas niin, että päädyin kirjastoon viime viikolla, eikä sieltä taaskaan tyhjin käsin poistuttu (mukaan lähti tämän lisäksi Taru sormusten herrasta -sarjan eka osa, Hobitti-elokuvan myötä mietin joko alottaisin niiden lukemisen..). Otin Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi hieman epäillen hyllystä, sillä mietin tuleeko tätä nyt luettua kun on jo kotona niin paljon lainattujakin kirjoja odottamassa. Epäilyni osoittautuikin onneksi turhaksi, kun samana päivänä luin jo puoliväliin asti ja seuraavana päivänä loppuun.

Kolmikymppinen Mikael "Enkeli" löytää pihaltaan epämääräisen, huonokuntoisen olennon, ja päättää siinä samassa ottaa olennon luokseen asumaan. Olento osoittautuu peikoksi, ja alkaa kiivas googlettelu ja vanhalle eläinlääkäripoikaystävälle soittelu; Mitä peikot syövät? Kuinka nuutunut ja välinpitämätön peikko saataisiin takaisin elävien kirjoihin? Peikon hoitamisen ohella Mikaelilla on hoidettavanaan ihmissuhteita mm. entisten ja uusien poikaystävien kanssa.

Pian peikon ja Mikaelin välit syvenevät, peikko saa nimen ja alkaa olla Mikaelille vähän enemmän kuin tavanomainen lemmikki. Peikon piilottelu kerrostaloasunnossa ei tuota ihan toivotunlaista tulosta, ja pian monet Mikaelin ystävät ovat tietoisia tästä ihmisasumukseen lukitusta villieläimestä. Mikaelin suhteet muihin ihmisiin kärsivät, ja pian mies saa huomata, kun osat vaihtuvat; onko Mikael sittenkin itse peikon vangitsema eikä toisinpäin?

Pidin kirjasta. Se oli lyhyiden kappaleidensa ansiosta helppolukuinen, eikä tuntunut tylsältä (kaksi erittäin hienoa ominaisuutta kirjassa). Lisäksi se oli jotain, mitä en ole koskaan ennen lukenut, joten mielenkiinnolla luin tämän loppuun asti. Väliin oli laitettu mm. todentuntuisia lehtiartikkeleja, mytologista tietoa peikoista ja vanhoja runoja. Oli sinne pätkä Tuntemattomasta sotilaastakin hivuttautunut. Minusta oli kuitenkin vähän häiritsevän läheinen se Mikaelin ja peikon suhde, jotenkin.. liian pervo. Olisi se mulle toiminut, vaikka olisi ollut ihan normaali lemmikin ja omistajan välinen suhde kyseessä :D Ennen kirjan lukemista luulin, että tässä olisi tosi paljon enemmän tylsää mytologista tietoa (jotka joiltain osin hypinkin kirjassa yli), mutta ei sitä onneksi paljoa ollut, ja hyvin onnistui tarinassa pysyminen vaikkei niitä ihan sanasta sanaan lukenutkaan. Ennen päivänlaskua ei voi on palkittu myös Finlandia-palkinnolla vuonna 2000 (ja tämä ehkä vähän paransi mielipidettäni Finlandia-palkituista, jes!

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Veli laski laatikon pöydälle. Haistoin olkien hedelmällisen kosteuden. Laatikko nytkähteli pöydällä, mutta minua ei pelottanut. Veli avasi läpät ja nosti laatikosta isoimman kanin mitä olin ikinä nähnyt.
"Sanoinhan, että hankin sinulle oikean ystävän."
"Se on kani!" sanoin ihastuksesta suunniltani.
"Se on oikeasti belgianjänis", hän sanoi hyvin veljellisesti.
"Belgianjänis", toistin hiljaa, kuin hänen sanansa olisivat tarkoittaneet samaa kuin rakkaus.
"Minkä nimen haluat antaa sille?" hän kysyi.
"Eleanor Maud", sanoin.
"Et voi antaa sille omaa nimeäsi", veli nauroi.
"Miksen?" sanoin hiukan lannistuneena.
"Koska se on poika", hän sanoi.
"Ai", sanoin ja katsoin kanin kastanjanrskeaa turkkia, valkoista häntää ja kahta pientä papanaa, jotka olivat pudoneet sen takapuolesta, ja ajattelin, että se tosiaan näyttikin pojalta.
"No mikä sen nimi voisi olla?" kysyin.
"Jumala", veli sanoi mahtipontisesti.


Kustantaja:
Tammi
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 325
Alkuteos: When God Was A Rabbit (2011)
Suomentanut: Aleksi Milonoff

Kirja lähti mukaan kirjastosta puolivahingossa. Näin kirjan hyllyssä, muistin kuulleeni siitä hyviä juttuja ja oikeastaan yllätyin että se oli saatavilla kirjastossamme, jossa usein on kaikki uutuudet lainassa. Monen muun lailla minäkin kiinnostuin tästä erikoisesta nimestä.

Minun on pakko myöntää, etten oikein osaa kirjoittaa kirjasta mitään. Olen vältellyt tämän arvion tekemistä pitkään yrittäen miettiä, miten tästä oikein kirjoittaisin. Tein jo yhden arvion, mutta se oli pakko poistaa kun ei se ollut ollenkaan hyvä. Lähinnä tuntuu, etten muista kirjasta mitään ja kirjoitan vaan omiani, mutta haluaisin jotain silti kirjoittaa, enkä myöskään halua paljastaa tarinasta liikaa. Minä en ennen lukemista tiennyt oikeastaan muuta kuin että tässä tarinassa on mukana sisko ja veli - ja se kani nimeltä Jumala.
Elly ja Joe ovat sisarukset, joilla on aika tavallinen perhe. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen kertoo lapsuudesta ja toinen aikuisuudesta, molemmat Ellyn silmin. Ellyllä on lapsuudessa hyvin läheinen ystävä, Jenny Penny, ja Joella ehkä vielä läheisempi ystävä Charlie. Kaverusten tiet kuitenkin eroavat. Ensiksi eroon joutuvat Joe ja Charlie, kun jälkimmäinen muuttaa pois. Sitten Ellyn ja Joen perhe muuttaa lottovoitosta saamillaan rahoilla vanhempien unelmataloon, ja Elly ja Jenny joutuvat sanomaan hyvästit. Seuraa pitkä aika, etteivät kummatkaan kaveruksista näe toisiaan tai kuulekaan toisistaan mitään kuin ehkä satunnaisesti. Ellyn perhe perustaa majatalon uuteen taloonsa. Yhtäkkiä tarinaan ilmestyy uusia hahmoja: autonkuljettaja Alan perheineen, vanha Arthur-ukko majailemaan perheen luokse ja Arthurin vaimo. Traagistenkin tapahtumien seurauksena lapsuudenystävät tapaavat toisensa, mutta eihän se enää ihan sama juttu ole kuin silloin lapsuudessa.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta, mutta en tiedä jäikö multa jotain hienoa tajuamatta. Vaikka kirjassa oli sitä magiaakin mukana, en tajunnut joidenkin asioiden merkityksiä tai yhteyksiä, joten ehkä tämä vaatii minun osalta toista lukukertaa. Ensimmäinen, lapsen silmin kerrottu osa oli mielestäni parempi. Jossain vaiheessa oli vähän jaksamaton olo tämän kirjan kanssa, mutta kerronta pelasti ja loppupuolella mielenkiinto palasi ihan uudella tavalla, kun tähänkin tarinaan ilmestyi se yksi Amerikan traaginen tapahtuma ja sen seuraukset. Henkilöitä oli kuitenkin minun makuuni liikaa, esimerkiksi Arthurin vaimon ja kuljettaja-Alanin perheen merkitykset jäivät vähän epäselviksi (en tiedä johtuuko tämä vaan minun tajuamattomuudestani) ja mielestäni 'turhat' hahmot tekivät kirjan vähän sekavaksi. Kirjaa lukiessa tykkäsin kerronnasta ja kirjasta muutenkin tosi paljon, mutta miettimäni neljä tähteä vaihtui kuitenkin kolmeen ja puoleen, kun rupesin lukemisen jälkeen miettimään tarkemmin. Noh, en tiedä, uusintaluku taitaa todella olla tarpeen. Tai sitten on vain hyväksyttävä, että tämä ei ole minun kirjani.


Äh, en ole vieläkään tyytyväinen tähän arvioon, koska tuntuu oikeasti, etten osaa kirjoittaa tästä kirjasta mitään. Haluan kuitenkin jo lopettaa tämän vatvomisen ja siirtyä eteenpäin, joten antaa olla!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Day 21 – Favourite book from your childhood

Tulin nyt purkamaan tänne vähän lapsuusajan kirjahyllyni sisältöä. En vaan voinut valita yhtä parasta, joten tässä näette kirjoja vähän eri ikävuosilta. Minulle luettiin aika paljon, kun olin lapsi, mikä saattaa näkyä nykypäivänäkin pienenä orastavana lukutoukkaisuutena..
Tässä näkyy ihan ensimmäisiä kirjoja, joista tykkäsin. Kurkistuskirjat oli tosi kivoja ja Utelias pieni kissanpoika leikkii piilosta (teksti Sarah Leslie, kuvitus Maggie Swanson, 1985) olikin yksi lemppareistani. Toinenkin samaan sarjaan kuuluva kirja meillä on, koiranpennusta kertova. Pikkuruinen Nukkekoti-kirja pysyi matkassa koko lapsuuden ajan, oli sitä vaan niin mukava katsella kun oli tuollaisia erikoisia muovisivuja, joista näki läpi. Myös Iloiset vekkulit (teksti Vivi Heider, kuvitus Dud Moseley, 1992) oli pitkään yksi lempikirjoistani, muistin sen ulkoa vaikka unissani.
Vähän vanhempana kinusin sitten kovasti Pingu ja kaverit (teksti Sibylle von Flüe, kuvitus Tony Wolf, 1991) sekä Lotta on iloinen (teksti Astrid Lingdren, kuvat Ilon Wikland) -kirjojen lukua. Varsinkin Lotta on iloinen oli jotenkin maaginen lukukokemus hienoine kuvineen ja kaikkineen. Nytkin kun sitä lukee, tulee ihan se lapsuuden tunnelma mieleen.
 Sitten vielä vanhempana - ja varsinkin kun opin itse lukemaan joskus 5-vuotiaana (viikottaisen Aku Ankan avulla :D) - olivat Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossun tarinat ja Se pikkuinen Lotta kovia sanoja. Ihmetytti, miten se Lotta sillälailla sen villapaidankin silpoi ja muutenkin oli niin äksy. Peppi taas ihastutti erilaisuudellaan ja matkoillaan.

Muumeja ei sovi tästä listasta unohtaa, nekin olivat kovassa kulutuksessa. Hyllystä löytyy pari Muumi-kirjaakin, mutta unohdin kuvata ne.. :) Niin ja myös Tammen kultaiset kirjat olivat mieluisia. Tuossa nyt oli ne tärkeimmät omasta hyllystä, toki tuli kirjastonkin kirjoja paljon luettua. Joskus voisin kertoa kouluajan suosikeistani, nämä olivat sellaisia joita luin paljon varsinkin ennen koulun alkua (Peppiä kyllä paljon myöhemminkin).

Mitkä olivat teidän lapsuuden suosikkikirjat? Löytyykö samoja kuin minulta?

tiistai 11. joulukuuta 2012

Charles Dickens: Saiturin joulu

Kustantaja: Kirjalito
Julkaisuvuosi: 2008
Sivuja: 159
Alkuteos: A Christmas Carol (1843)
Suomentanut: Antti Autio
Kuvittanut: P.J. Lynch

"Olen tullut varoittamaan sinua ja kertomaan, että sinulla on vielä mahdollisuus välttää minun kohtaloni. Mahdollisuus, jonka minä sinulle tarjoan, Ebenezer." "Sinä olitkin aina hyvä ystävä" Scrooge sanoi. "Tuhannet kitokset!"
"Saat piinaksesi kolme henkeä", haamu jatkoi.
Scroogen mieli valahti melkein yhtä matalaksi kuin haamun hetkeä aiemmin.
"Siinäkö on mainitsemasi mahdollisuus?" hän kysyi horjuvalla äänellä.
"Siinä."
"Tai... taidanpa sittenkin jättää sen väliin", Scrooge sanoi.
"Ilman henkien vierailuja et pääse pois polulta, jota minäkin kuljin", haamu sanoi. "Ensimmäistä voit odottaa, kun kello huomenna lyö yksi."

Nyt on vihdoin luettu tämä jouluklassikko!

Ebenezer Scrooge vihaa joulua. Hän ei näe mitään syytä toivottaa ihmisille iloista joulua, eikä hän ylipäätään oleile paljoa muiden kanssa. Hyväntekijät yrittävät usein saada Scroogea antamaan köyhille rahaa, mutta turhaan - Scroogen rahat eivät muille tipu. Kirjurilleenkin hän antaa vain muutaman sillingin viikossa.

"Iloista joulua, eno! Ja Jumalan siunausta!" hilpeä ääni huikkasi. Se kuului Scroogen sisarenpojalle, joka ryntäsi sisään niin vikkelästi, ettei Scrooge ehtinyt muuta varoitusta saadakaan.
"Pah!" hän tokaisi. "Humpuukia!"

Scroogelle kuitenkin ilmestyy hänen menehtyneen ystävänsä - tai ainakin liiketoverinsa -  haamu, joka kertoo omasta kohtalostaan kahlittuna haamuna. Scroogella on mahdollisuus välttää kohtalo, mutta vain jos hän muuttaa suhtautumistaan ja asennoitumistaa niin jouluun kuin muihin ihmisiinkin. Ensimmäisen hengen lisäksi luvassa on kaksi muuta, jotka vuorollaan yrittävät saada Scroogea näkemään asioita uudesta näkökulmasta. He näyttävät Scroogelle välähdyksiä tämän omasta lapsuudesta, muiden perheiden iloisista jouluista ja mahdollisesta tulevaisuudesta, jonka voisi vielä välttää. Vähä vähältä Scroogen suhtautuminen alkaa muuttua, ja lopulta hän on ihan eri ihminen kuin ennen henkien ilmestymistä.

"En tiedä, mitä tekisin!" hän hihkaisi äänellä, joka kaikui samalla kertaa niin naurua kuin nyyhkettäkin, ja sotkeutui perusteellisesti sukkiinsa. "Olen kevyt kuin höyhen, onnellinen kuin enkeli ja hilpeä kuin koulupoika. Olen pyörällä päästäni kuin juopunut mies. Iloista joulua kaikille! Onnellista uutta vuotta koko maailmalle! Hei vain! Hep! Hurraa!"

Henkien jälkeen uusi, iloinen Scrooge pysyy: Hänestä tuli niin hyvä ystävä, isäntä ja ihminen, että koko kaupungista ei löytynyt hänen veroistaan eikä löytynyt mistään muustakaan kaupungista, kylästä tai kauppalasta koko hyvässä maailmassa. Paluuta vanhaan, saitaan ja tuittupiposeen mieheen ei ole.

Pidin tästä 1800-luvun puolivälin kirjasta paljon. Vaikka tiesin, miten tarinassa tulee käymään, ei se nyt niin ennalta-arvattava ollut kuin voisi ajatella. Scrooge kuitenkin yritti vielä alussa hanata henkiä vastaan ja pysyä entisenä itsenään. Henkijuttu oli todella nerokas! Lisäksi Lynchin kuvitukset olivat tähän kirjaan oikein sopivia. Ei ole oikein mitään syytä, miksi en antaisi tälle viittä tähteä, mutta minulta viisi tähteä saavat ainoastaan ne tosi harvat ja valitut, ihan parhaat kirjat. Mutta ei Saiturin joulua turhaan kehuta!


torstai 6. joulukuuta 2012

Jouluisia ajatuksia itsenäisyyspäivänä



Hei kaikki ja hyvää itsenäisyyspäivää! Ajattelin nyt kirjoittaa vähän jouluisia juttuja, sillä joka vuosi itsenäisyyspäivänä perheelläni on tapana laittaa jouluvalot ja leipoa piparit, eli tämä on vähän niin kuin perheemme sisäinen joulunavaus.

Tänään oli mahdottoman kaunis ilma aamupäivällä, kun heräsin. Pakkasta oli jotain -23 ja ikkunasta näkyi huurteiset puut ja aurinko niiden välistä. Lähdin isän ja mummon kanssa käymään hautausmaalla ja samalla oli pakko napsia kuvia tästä ihanasta säästä. Tällä hetkellä rakastan talvea ja pakkasta vaikka kylmä onkin, ulkonakin käydessä piristyy ihan eri tavalla kuin joskus syksyn sadepäivinä.

Minulla on ollut mieletön joulumieli joulukuun alusta lähtien. Rakastan joulua ja vaikken mikään harras uskovainen olekaan, en sen vietosta luopuisi ikinä. Joulussa parasta on ajan viettäminen läheisten kanssa ja tietenkin ruoka. Myös lumi on olennainen osa joulua, en voisi ajatellakaan viettäväni joulua missään lämpimässä maassa lomamatkalla. On se vaan sellanen jouluinen tunnelma täällä kotimaan pimeyden, jouluvalojen ja lumen keskellä.

Itsenäisyyspäivä on aina mennyt rauhassa kotioloissa, ja niin se menee tänäänkin. Tänään on luvassa vielä Tuntemattoman sotilaan katsomista ja pipareiden leivontaa. Tuntemattoman katson joka vuosi ainakin osittain. Harmi, että se menee tänä vuonna osittain linnan juhlien kanssa päällekäin esitysajan muutoksen takia, eli varmaan juhlat menee sivu suun (koska isä haluaa katsoa varmaankin ehdottomasti mieluummin Tuntematonta kuin juhlia), tai sitten vaihtelen kanavia tasaisin väliajoin. Eivätpä ne linnan juhlat sinänsä kovin tärkeät mulle ole, mutta myönnän että ainakin niitä pukuja on kiva katsella ;D

Viime päivinä olen kuunnellut melko paljon joululauluja. Mielestäni kauneimpia joululauluja ovat Konsta Jylhän joululaulu ja Sylvian joululaulu. Varpunen jouluaamuna on myös ihana.

Tässä mielestäni oikein onnistunut, vähän raskaampi versio Konsta Jylhän joululaulusta JP Leppäluodon laulamana:


Nyt katsomaan tämän aamun Tonttu Toljanteri, joka on tallennettuna digiboksille. Jospa sen ehtisi ennen Tuntemattoman alkua katsoa! Toljanteri on ollut lapsuudesta asti ihan paras.

Mitä kuuluu teidän itsenäisyyspäivään? Onko tapana katsoa Tuntematon sotilas ja kenties Linnan juhlat, vai vietättekö päivän jotain muuta tehden?

tiistai 4. joulukuuta 2012

Rosa Liksom: Hytti nro 6


Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2011
Sivuja: 188

Vuonna 2011 Finlandia-palkinnon saanut Hytti nro 6 lähti vähän ekstemporena kirjastosta mukaan, olin kyllä suunnitellut sen jossain vaiheessa elämääni lukevani, mutta ei se ollut ihan ensimmäisenä lukuvuoroaan odottamassa. Ajattelin kuitenkin, että lukaistaan tässä tämmönen pikkuinen ja lyhyehkö kirjanen, jonka lukee nopsasti, laina-aikaakin oli minun mittapuulla 'vain' viikko.

Suomalainen tyttö matkaa Moskovasta Mongoliaan junalla. Matkaseurakseen hän saa karskin venäläismiehen, jolle votka on perusravintoa ja sana v*ttu kuuluu lähes joka lauseeseen. Mies puhuu, tyttö pysyy suurimmaksi osaksi hiljaa. Välillä ollaan junassa, välillä juna pysähtyy ja käydään katsomassa mitä matkan varrella olevilla kaupungeilla on tarjottavana. Tyttö matkaa myös sisimpäänsä miettimään menneitä tapahtumia ja itselleen tärkeitä henkilöitä, Mitkaa ja Irinaa.

Vaikka kirja on lyhyt, Liksomin käyttämä kieli vaatii täyttä keskittymistä, mikä lopulta muodosti lukukokemuksesta vähän raskaankin. Huomasin omalla kohdallani, että jos ajatus lähti pois hetkeksikään, en ymmärtänyt tai muistanut ollenkaan lukemaani. Joukossa oli myös joitain viittauksia ja sanoja, joita en ihan ymmärtänyt. Teksti oli kuitenkin ihanan kuvauksellista, maalauksellista ja värikästä: Kepeä kevättalven aurinko sävytti vasta sataneen puuterilumen vaaleanpunaiseksi ja koko Irkutsk näytti marsipaanista rakennetulta miniatyyriltä.  Myös rujoa tekstiä esiintyy, kun kerrotaan esimerkiksi junan vessasta tai kun venäläismies kertoo elämästään. En varmaan olisi jaksanut lukea, jos tämä olisi ollut joku kolme- tai neljäsataasivuinen kirja, mutta tällaisenaan kirja oli sopivan pituinen ja parempi kuin odotin. Ei se silti yllä luettujeni kärkipäähän, tähtiä ropisee pois lukemisen raskaudesta, en hirveästi tykkää liiallista keskittymistä vaativista kirjoista. Kieli oli erittäin ansiokasta, ja ymmärrän miksi tämä on Finlandiansa voittanut. Junamatkan tapahtumia oli myös mielenkiintoista seurata, ja olisi ollut mukava tietää tytöstä ja hänen menneisyydestään (+ Mitkasta ja Irinasta) enemmänkin.

Tämä oli ensimmäinen Liksom, jonka luin, eikä tämä ainakaan aiheuttanut sellaista en-enää-koskaan-lue-mitään-häneltä -reaktiota, vaikkei parhaimpiin lukemiini menekään. Ei ihan tulenpalava kiire tai halu ole lukemaan lisää teoksia kyseiseltä kirjailijalta, mutta varmasti jotakin tulee häneltä luettua tässä vuosien vieriessä.

Day 20 – Favourite romance book

Vasta tämän päivän koittaessa tajusin, kuinka vähän olen oikeastaan romanttista/rakkauskirjallisuutta lukenut. Cecelia Ahernit ja Sophie Kinsellat on melkein kokonaan koluttu läpi, mutta lukemattomia ovat Jane Austenit, Nora Robertsit (jotka muuten tuntuu vähän liian lällyltä, eivätkä ole ihan heti lukuvuorossa) ja vaikka mitkä muut kirjat romanttisten kirjojen hyllystä. Aikamatkustajan vaimon valitsin, koska se oli melkoisen hyvä lukukokemus, mutta ei kuitenkaan niin hyvä kuin olin etukäteen hehkutuksen perusteella ajatellut. Jotenkin menin niissä eri ajoissa ja nykyhetkessä ihan sekasin, mutta hyvä se oli silti. Vaatii ehkä toisen lukukerran joskus tulevaisuudessa.

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2005
Sivuja: 652
Alkuteos: The Time Traveler's Wife (2003)
Suomentanut: Paula Korhonen

lauantai 1. joulukuuta 2012

Markus Zusak: Kirjavaras

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Sivuja: 558
Alkuteos: The Book Thief (2005)
Suomentanut: Pirkko Biström

"Taivas on tänään sininen, Max, ja siellä on iso pitkä pilvi ja se on venynyt köyden näköiseksi. Sen päässä aurinko on kuin keltainen reikä..."
Sillä hetkellä Max ymmärsi, että vain lapsi saattoi antaa hänelle sellaisen säätiedotuksen. Hän maalasi seinään pitkän, tiukille solmuille vedetyn köyden ja sen päähän pisaroita tippuvan keltaisen auringon, aivan kuin sinne olisi voinut sukeltaa suoraan sisään. Köysimäisen pilven päälle hän piirsi kaksi hahmoa - laihan tytön ja riutuneen juutalaisen - jotka kävelivät kädet tasapainon vuoksi levällään kohti pisaroivaa aurinkoa.


Ostin tämän kirjan joskus kirpparilta yhden euron hintaan, enkä kadu ostostani ollenkaan. Heti alussa on todettava, että tämä on paras kirja, jonka olen viime aikoina lukenut.

Ennen lukemisen aloittamista tiesin kirjasta vain, että päähenkilö on nuori saksalainen tyttö Liesel Meminger, joka lukee toisen maailmansodan aikaan muille pommisuojassa. Kirjaan mahtuu paljon muutakin, mutta koska ne muut jutut tulivat yllätyksenä minulle, taidan jättää ne tekstinäytettä ja paria juttua lukuunottamatta kertomatta muillekin (vaikka takakansikin ehkä paljastaa enemmän, mutta en tainnut sitä niin ajatuksella lukea). Oli ihan mukava edetä tarinassa, kun ei tiennyt paljoa etukäteen.

Kirjavaras on erittäin surullinen kirja (ja sitä vielä pahentaa se, että sota ja keskitysleirit ovat olleet olemassa oikeastikin), mutta myös erittäin kaunis. Tykkäsin kerronnasta, vaikka alussa kesti hetken, ennen kuin totuin siihen, sillä se oli jokseenkin erilaista kuin muissa kirjoissa. Yhtään kertaa ei tullut tuntemusta, etten jaksa lukea loppuun (mikä on paras tunne, tai no itse asiassa tuntemattomuus). Kirjan kertoja on Kuolema, mikä tuo myös mielenkiintoisuutta ja erilaisuutta kirjaan. Mukava lisä ovat myös piirrokset, joita sivujen seassa välillä näkyy. Tarinaan jää myös jonkin verran aukkoja, joissa lukija saa vähän itse käyttää aivojaan.

Tämä kirja kolahti minulle, ja se on viisi tähteään ansainnut. Suosittelen lämpimästi kaikille.

 

P.S. Oli pakko mennä kuvailemaan kirjaa takapihalle, olin niin innoissani kun vihdoin tuli lunta! Lumen mukana tuli mieletön joulumieli, varsinkin kun kävin tässä äsken iltahämärissä kävelemässä ympäri asuinseutuani.. Ihana oli katsella jouluvaloja ja miettiä jouluisia ajatuksia :) on se jännä, miten lumen tultua tulee heti paljon jouluisempaa. Nyt tekisikin mieli lukea Dickensin Saiturin joulua, mutta taidan kuitenkin jatkaa Rosa Liksomin Hytti nro 6'tta, jotta saan sen ajallaan palautettua kirjastoon, pikalaina kun on.